maanantai 22. syyskuuta 2014

Tracon 9 fiiliksiä



 derpp

Ai kappas, hei vain lukijat. Toivon että osa teistä on edes vähän positiivisesti yllättynyt, että kirjoitan blogiin nyt edes jotain. Mulla ei ole ollut oikein minkäänlaista mielenkiintoa pitää blogia hengissä, mitä ny jossain vaiheessa animenjälkeen vaihdoin ulkoasua.. mutta noh.. se kirjoitteleminen kuitenkin jäi, vaikka olisin voinut vääntää parikin tekopostausta sun muuta.. muttah?? Ei vaan inspaa. Oikeastaan nytkin puoliksi väkisin koitan herätellä intoa kirjoittaa. :D Edes sitten näitä coni raportteja?? Vaikka tuntuu että Mourun blogista irtoo ihan hyvin ne omatkin kokemukset ja fiilikset, suunnatkaa siis katseenne sinne, jos on jäänyt epäselväksi miten meni animussa köh.. Eli blogin kohtalo on vielä auki, koitan elvyttää intoani, mut silti elämme siinä rajamailla, et annanko tämän vain vaipua hiljaisuuteen. ..vaikka silti mulla on ihan kunnianhimoisia suunnitelmia, joista voin varmaan tehdä jopa postauksia tulevaisuudessa MUTTA.. niistä lisää, toivottavasti, myöhemmin.


Kuvat on (c) Mouru




Hahmo: Soushi Miketsukami 
Sarja: Inu x Boku SS

Lyhyesti Traconista nimittäin. Ehkä yksi syy miksi muo ei tätäkään tekisi mieli kirjoittaa, on kuvien epäonnistuminen, johtuen aikalailla siitä että peruukkih.. se ei ole ihan parhaimmasta päästä ja monessa kuvassa on meikit levinneet, omat hiukset tursuaa alta ja muuten vaan jokin juttu on vinossa tai jtn.. noh vastaavaa. Tarkoitus on kuitenkin esiintyvät cossit ehkä joskus uudelleen kierrättää, joten.. toivo elää, ehkä vielä saan kivojakin kuvia otettua, mistä oikeesti kans pitäisin.

Lauantaina siis menimme tampereelle, olimme ihan hyvissä ajoin paikalla. Kuitenkin mun oli aika nopeesti mentävä pukuhuoneeseen pistämään asuani kuntoon ja laittamaan piilarit. Ja kuinkas kävikään.. tajusin jättäneeni toisen piilarini kotiin, sillä perjantain studioleikit pistivät koko päivän sekaisin ja muutenkin henkilökohtaisista syistä se päivä oli aika kamala :D Joten pakkaaminen oli aika sekaista ja aamulla sitä vähän puoliväkisin repi itteään sängystä ylös, niin ei ihmekään että toinen piilari sitten jäi. Joten laitoin sinisen ja totesin helpottuneena, että oma silmä on ruskea. Näyttää oudolta, mut parempi olla edes vähän hahmo uskottava, kuin ei ollenkaan. Ei sitä kuitenkaan osannut ottaa shoottaamista kovinkaan vakavasti, kun tuntui niin väärältä olla koko asussa, ilman olennaista yksityisosaa, nimittäin eripari simmuja. Valokuvissa näemme myös sen ristiriidan, että häntä ja korvat on tyystin erisävyä kuin peruukki :D

Pukkarista vielä sen verran.. ettää oikeesti, ihmiset, miksi ette osaa käyttäytyä ja ajatella muitakin? Oli kovin ikävää hyppiä avonaisten matkalaukkujen yli ja etsiä sopiva rako, missä viimeistellä meikki. Ei ollut muutenkaan meininki siellä ihan parhaasta päästä, kun aivan liian monta turhaa hengaajaa täytti tilaa. Oli Traconissa muutenkin suurena ongelmana ihmismassat ja hieman vajaavaiset ihmispersoonat, jotka tukki käytäviä ja joiden takia sai jonottaa ikusuuksien ajan. Vaikka okei, tapahtumalle miinusta siinä mielessä, että narikassa oli lähes kokoajan liian vähän porukkaa. Ja kirppari oli niin väärässä paikassa et itkettää ajatellakin. ..mut riittänee tämä ulina, vaikka voisin marista vähän pukukisan menetyksestä eiku- Palatkaamme asiaan..

Eli lauantaina päätimme ottaa irtoshootin. Aluksi sitä oli todella epävarma omasta asustaan ja teki mieli piilotua jonnekin. Vaikka toisaalta asu on ihan onnistunut?? Oman cossinsa 'häpeäminen' kuitenkin katosi aikalailla, kun päästiin shoottaamaan. Mouru sai mut siis kirjaimellisesti ylipuhuttua erilliseen shoottaukseen ja vaikka aluksi reagoin asiaan aika.. paniikinomaisesti, niin selviydyin siitä ja pidin jopa kokemuksesta paljon. Sain myös kuvata itse Mourua niin.. eipä koko tilanteessa mtn ongelmia ollut, vaikka aluksi niin pelkäsin. Pystyin jopa höpisemään tyhmiä eiku.

Tässä kohin taidettiin suunnata hotellille, kauppaan ja jokin ihme lahna iski meihin ja kumpikin otettiin cossit jo pois. Oli itseasiassa aika helpottavaa hillua ns kotivaatteissa conissa, kun oli niin ..rento olo?? Siinä sitten pyörittiin rennosti ympäri conia, itkettiin taidekujalla ihanille asioille ja mentiinkin aika nopeesti hesen kautta hotellille lahnaamaan vähän lisää. Hyvältä ratkasulta se tuntukin, kun oltiin saatu kivast sosiaalisoituu tuttujen kanssa ja vieläpä shootattu ja syöty niin.. en mä ainakaan valita, jos saan rauhassa hotellilla rauhottua conipäivän jälkeen?? Tuntuu melkee siltä et saatii enemmän irti, kun oltiin vähemmän aikaa conipaikalla :D Vähän muo kans meinas ahdistaa se tajuton ryysis ja jonottelu.. Etenkin nyt sunnuntaihin siirtyen, se suorastaan vitutti.



Hahmo: Momiji Inubarashi
Sarja: Touhou


Sunnuntaina cossasin Momijia, johon ihastuin aikalailla ja random itsetunto puuskan turvin päätin rohkeasti cossata. En tiedä, oliko mulla coni paikalla rento vai vaivautunut olo, mutta kerta muo ei haukuttu pystyyn tukevan olomuotoni takia, niin ihan hyvin päivästä suoriuduin. Sain suorastaan huomiota ja ihailua osakseni, kun kävelin tengu getoilla hetken aikaa :D Ois tehny mieli hillua niillä enemmän, mut sunnuntai kului pitkälti ohjelmien parissa + shoottatessa. Tuntu muutenkin siltä et päivä loppu kesken, kun juna lähti jo puol kuudelta.. ja muutenkin noh, jotenkin vaan kaipas lisää aikaa?? Tai jotain. Yksi ongelma Momijissa oli myös piilareiden puute. Punaiset, ihka uudet piilarini osottautuivat viallisiksi ja ne olivat itsekseen _haljenneet_, joten joo, vitutti lievästi sanottuna. Silmäni ja iki-ihanat irtoripseni eivät päässeetkään etuuksiinsa, joten harmitti. Silti naama ei levinnyt ja päivän loputtua oli aika voittaja olo.

Vein muuten tavaroita kirpparille ja sain mukavat 116€ tienattua, mut sen takia meinas mennä koko sunnuntai pilalle kun Mouru odotteli itsekseen melkeen tunnin (??) kun pengoin omia myymättä jääneitä tavaroitani sieltä ryysiksestä. Noh.. ei siinä mtn, pahin stressin aihe oli tavaroiden haku kisojen jälkeen.. jotka siis käytiin katsomassa. Mouru alkoi olla niin pahassa conidarrassa, et mun piti itse kaikki hakea ja se ei ollut helppoa. Muutenkin ihmiset oikeesti kiilas mun eteen jee? Proppi/isotavaranarikassa ei onneks ollut jonoa.. Silti piti vielä juosta koko coni paikan läpi pääoville tavaroiden kanssa: Sinonin aseesta yhdeksään häntään ja kahteen vetolaukkuun. Oli aika sankari olo kun saavuin narikalle, missä Mouru hädissään odotteli lasejaan. Melkein nappi suoritus. Päästiin myös kivasti junalle ajoissa ja istumaan itse junassakin. Enpä mä paljoo sunnuntaista muista kun loppua kohden muistan vain hermoilleeni Mourun huononevaa olotilaa. Sain kuitenkin päivän päätteeksi kyydin sen äidiltä kotiin (mouru meni takakonttiin, kiitoksia rakas ppööpöni, arvostan <3)

Sellaista, lukekaa ne Mourun raportit, sillä musta tuntuu et unohdin jtn. Laitan sitten erillisen postauksen shoottauksesta, jos muistan ja jaksan ja mitälie... tonne Worldcosplayhyn nyt muutenkin laitan julkasu kelpoisia kuvia ja twitteriin spämmäilen muuten vain, joten jos hiljenen blogissa, niin se tarkottaa vaan sitä et noissa sivustoissa oon aktiivisempi.


maanantai 30. kesäkuuta 2014

Desuraportti ja Kanata shootti

...i regret nothing, eiku

Minä kun niin toivoin että jakaisin kirjoittaa pitkästi Desuconista. Elättelin toivoa niinkin pitkää, etten edes muista enään niin hyvin, että mitään voisin kirjoittaa :D fail. Blogin ulkoasukin piti vaihtaa. Tuplafail. Joten lukijat rakkaat, anteeksi. Olen ollut saamaton ja laiska. Olen sitä yhä ja pyydän teitä menemään Mourun blogiin, sillä sieltä te löydätte raportit jotka aikalailla kattaavat minunkin conin. =u=;;

Saatte tottakai kuvia, lisään postauksen loppuun Kanatasta kuva läjän ja sunnuntaicossin, Gintokin kuvat, löydätte täältä: (klikkaa!) Eli desucon galleeriasta. Suuret kiitokset Yacille, joka cossimme kuvasi. Kuvat ovat mainioita ja onnistuneita ;u; olisin halunnut niillekin oman postauksen tehdä, muttah.. menkööt nyt näin??

???

  Ylemmät kuvat ovat siis (c) Yaci

Desussa oli kyllä siis oikein mukavaa! Perjantaina mulla oli nopeasti väännetty Umbreon gijinka (ette saa kuva materiaalia). Se päivä meni aikalailla derppaillessa ja.. noh, oli levotonta mutta hauskaa :D Ei siitä mitään ihmeitä?? Lauantaina päälläni oli Kanata ja se päivä meni enimmäkseen Mourua paimentaessa eiku. Hain sille mansikoita kun raukka oli niin uguu. Ihan mukava päivä silti, Kanatassa on niin mukava olla. Lempi cossejani ehdottomasti ja aina sitä pitäessä, tuntuu siltä että se oikeasti sopii mulle. Sunnuntaina mulla olikin uusiokäytössä Gintoki. Eipä ihmeitä siis tai en todellakaan muista. 

Mutta juu.. jääkööt tämä nyt tälläiseksi lyhyeksi pieruksi, sentään yritin. Lupaan oikeesti ryhdistäytyä jossain vaiheessa.. Jospa animeconista saataisiin kunnon raportit aikaiseksi?? ehkä?? haha.. Hypeconissakin muuten pyörähdin. Siitäkin olis kiva tehä postaus... ähh.. MUTTAKUN.. ei vain inspaa kirjoittaminen eikä mitään.. etenkään tälleen myöhässä.. plergh. Twitteriä päivittelen ahkerasti ja worldcospalyhynkin laittelen kuvia. Toivotaan että into blogailuun iskee sitten syksymmällä, kun pääsen taas cosseja tekemään. On se kuitenkin jännä, kun ennen nautin coniraporttien kirjoittamisesta ja nykyään ne ovat tälläisiä.. noh.. TÄLLÄISIÄ?? Anteeksi siis. Nyt niihin kuviin OTL 

Kanata
Trinity universe
kuvaaja (c) Mouru





Lempikuvani jee.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Mimiconista lyhyesti + Latias


Väkisin on jtn kirjotettava :D No mutta siis, mimiconista voitte kunnon raportit lukea taas Mourun blogista, itelläni on meneillään joku inspakato kirjoittamisen suhteen, joten tämä blogiin kirjoittelu on vähän jäänyt.. köh. No mut niin, Mimicon oli ja meni ja mukavaa oli. ´w` Kisaamassa kumpikin oltiin ja noh, ei sijoituttu, mutta jäi kuitenkin hyvä maku suuhun. Tuomareiden palaute oli antoisaa ja oikeastaan Tenka ei alkujaankaan ollut kisacossi. Asun puutteet oli ihan tiedossa, vaikka hieman jäi kaivertamaan se, että pienellä yksityiskohdalla hahmon mittasuhteet olisivat kivemmat. :D Tästä syystä saatte vain tämän yhden kuvan Tenkasta, meinaa muissa tuo yksityiskohta häiritsee. No mut silti, jo pelkästään tuomareiden _kehut_ nostivat egobuusteja ja kokonais valtaisesti oli todella kivaa. Oli kans mahtavaa kuulla, että lavalla meni hyvin?? Olin ihan wtf, really?? Lava kuvia odotellessa..

Yeah, eli tästä lähin Mimissä aijotaan Mourun kanssa kisailla, muuten se olisi turhan.. tylsä coni? Puheohjelma ei oikein iske ja muutenkin on pieni koko mesta. Kuvia tottakai tulee aina otettua ja sen puoleen Mimicon on mukiinmenevä. Jepjep.. oli toki kivaa kanssa, kun saatiin sunnuntaina ajankuluksi makoilla nurmikolla auringon paisteessa. Ihanan rentouttavaa hurrr <3. Sain myös todella mukavat kirppari rahat sieltä. Muistoksi jäi myös kunnon rakkulat jalkoihin, mut se alkaa olla mun kohal aika vakio :D Eli lämmöllä muistelen Mimiä. Lakanaankin oli kiva piirrellä sun muuta. Paljon oli muutenkin coni kehittynyt viimevuodesta. Tosin jäin kaipailemaan vesiastioihin jäitä.

Sitten loppuu laiskasti laitan kuvia Latias-gijinkasta. Mouru sai parhaat puoleni esiin ja kuvasi hieman. Kutsui säihkysilmäksi ja prinsessaksi ja ububuuh. Pidän cossista ja asussa oli ihan mukava olla, sen ehkä näkee.. vaikka meikin myötä ...noh.. näytän suorastana oudolta ja en oikein tunnista itseäni :D Itse kuviin siis, enjoy~

Latias -gijinka
Pokemon
desing (c) Biffe
Kuvat + muokkaus (c) Mouru



Kuullemma mourun lemppari, koska säihkysimmut ÖAÖ



Sellaista, sain kun sainkin jonkinlaisen kirjoitettua, JEE. Seuraavaksi Desuraportti ja toivon totisesti että se on vähän.. noh.. :D parempi?? Laajempi höhö.. Suunnitelma postausta ette saa, koska ei ole mtn uutta (paitti perjantaicossi on sellane jännä random repäisy, josta ehkä saatte kuviakin. Ehkä) Nauttikaa kesästä jee.

torstai 22. toukokuuta 2014

Cosvisionin reportaasi


Ai että cosvisionista pitäisi yrittää jotain raporttia saada aikaiseksi? Ensitöikseni sanon että menkää hyvät lapsukaiset Mourun blogiin lukemaan sen järkevät raportit, sillä itse tuskin mitään järkevää saa kirjoitettua, kun jo tämän kirjottamisen aloittamisessa kesti näinkin kauan :D Anteeksi tylsä otsikko.

Eli siis joo! Cosvisioniin mentiin lauantaina, aamulla herättiin aikaseen ja mentiin hyvissä ajoin junaan. Mouru parka oli vähän puolikuollut aikaisesta herätyksestä ja tais kärsii pienestä huonosta olosta junassa. Mentiinkin siitä sitten heti hotelliin ja onneksemme huone oli jo vapaana. Pystyttiin hetki olla hotellissa ja laittaa Mourun Genos kuntoon. Mainitkoon, etten tajunnut ottaa yhtäkään kuvaa Gintoki cossista, vaikka se mulla päällä olikin, hups? Joku Gintokin kirous, se ei halua näyttäytyä turun maisemissa. (eli ekastakaan Gintoki cossista, silloin animeconissa vuonna nakki ja yksitoista, ei tullut otettua yhtään kuvaa. Syytetään Turkua.) Näette kuva materiaalia siitä sitten Desun jälkeen, sen lupaan.

Sain tästä jonkun päänsisäisen fanityttö kohtauksen. Noragami kuuluu nykyään suosikki animuihin `w´<3

Hotellista lähdettiin sitten Logomoa kohti. Aluksi sitä laskelmoi että matka olis ollu hotellilta sinne kauheen pitkä, mut oikeestaan se osottautui mukavan pituiseksi. Tosin se silta oli aivan kamala, mä en kestä puisia siltoja ja laitureita yhtään :D iski pieni jännäkakka eiku-


Tää kuva on todella sympaattinen, mikä yläpuolella siis on. Conipaikalla aika nopeesti Mourulta irtosi yksi osa (vau, vain yksi eiku) ja pyysimme ihanilta vihreäafroisilta(hobiteilta) apua. Lämmin ja suuri kiitos teille. >u< taisi se kunniavieraskin kävellä vierestä ohi, hhuii


Sain Mourulta vuosipäivä lahjaksi alpakka pehmolelun <3 ;v; Elli on sen nimi (se on poika pyhh) ja se cossasi Saitamaa. Siksi tuo mahtavan eeppinen naamari + viitta.

Logomosta voisi sanoa sen verran että se oli mukavan erinlainen ja avara. Kenties vähän pieni ja omalla tavallaan tylsä, koska ei päässyt kunnolla seikkailemaan coni ympäristöön. Oikeastaan sitä kaipas kunnon piha-aluetta. Mutta luennot, ah, ei siinä ehtinyt juurikaan tylsistyä, kun jokaiseen ois voinut tyyliin mennä mielenkiinnolla kuuntelemaan. Todella antoisaa kuunneltavaa laidasta laitaan. Ilman luentoja olisi iskenyt kyllä nopeasti tekemisen puute? Toisaalta oli siellä mukavasti penkkejäkin, ettei tarvinnut keskellä hallia seistä eksyneenä. Mahtavinta lauantaissa oli ehkä se, että Mouru oli niin suloisen avuton, että sain syöttää sille karkkeja. Husbandon unelmien täyttymys, eiku. Vähän se oli kyllä tsundere.


Käytiin shoottaamassa Mourun cossia lähiympäristössä ja mentiin pikkuluolaan häröilemään. Minä fiksuna lapsena kiipesin kiven päälle ja päätin lopulta hypätä sieltä alas. Ei olisi kannattanut haha, jalassani oli liian isot kengät + villasukat, joten ei jalka oikein taipunut ja kaaduin melkein naamalleni. Paitsi että aikidoa harrastaneena vedin siinä jonkinlaisen ukemin ja vähän kieriskelin?? parkouria sanoo Mouru. Noh.. sanotaanko näin että nilkka siinä vähän vääntyi ja reiteen tuli jättimäinen mustelma :D Hotelliin kävely ei ollut kovin kivaa. Mutta mikä hauskinta, mun kamera säilyi ehjänä?? Kallis järkkäri ja pidin sitä jotenkin jännästi itseäni vasten turvassa? On se mysteeristä tämä mun alitajunnan kulku. Cossikin säilyi muuten ehjänä. Gintokilla on valkone kimono, mut onneksi Loneta hylkii likaa, jee


Siirrytään samantien sunnuntaihin. Silloin mulla oli Doge-gijinka, eli olin ekaksi ihan random shiba-inu. Keksin kuitenkin itselleni identiteetin, nimittäin Dogen. Mulla oli myös mahtava naamari, joka ei kyllä koskaan omalle naamalle päässyt :D Piti maalata se käsin, kun en omista toimivaa tulostinta sob.. Elli-alpakan lauantai cossiksi se lopulta päätyi haha. Mutta joo. Kaappicossi jonka värjäten vanhan hupparin oranssiki ja sitä rataa. Peruukin sponssais Mouru. :D Sunnuntaistakaan ei ihmeitä ole kerrottavana, luentoja ja shoottaamista. Lisäksi oli mukava törmätä Berneriin ja jutella sen kanssa kaikenlaista ;u; varastettiin se eiku. Pyörittiin kans paljon taidekujalla ja myyntipöydillä. Eipä ihmeitä, mukavaa silti. 


Alpakan lisäksi sain ihanan oranssikeltaisen pallerokissan (vasenkuva) ja mustan avaimenperä kissan(oikea) lahjaksi ;v; olin niin iloinen ja liikuttunut, voihan ubuu <3 Mimiconista löysin mustalle kissalle valkosen kaveriksi ja olin niin feelseissä et huhhuh. Yhä hymyilyttää mokomat. Kiitos waifu, rawr u <3

Lähdettiin conista aika myöhään, koska oltiin otettu myöhäsempi juna. Istuskeltiin asemalla aika pitkään ja loppumatkakin meni paljon puhuessa. Oli yleisesti ottaen mukavan rento ja hyväntuulinen coni. Odotamme innolla seuraavaa  >w< Ja lukekaa oikeesti Mourun raportit, tämä on tälläne sekava pieru piupiu


 Hauskaa ainakin oli :D


lauantai 3. toukokuuta 2014

Tilanneraportti: nuraria, gin-chania ja lugia



Noh, kuten epäilin, aikalailla on cossit kasassa (ohmy) ja tekokuvia on turha laitella, koska niitä on sen verran randomisti ja vähän, etten yksinkertaisesti saa tekopostauksia aikaiseksi, joten turhaan edes yritän köh. Joten anteeksi, kirjoitan nyt vähän tälläisen.. sekavan postauksen?? Ehkä vähän derpahtavan.. no itse asiaan. :D



Nurarihyonin kimonoyutaka on valmis. Alla on musta kimono ja päällä tuollainen sinertävän liila. Anteeksi todella surkea kuvalaatu, mutta uudessa asunnossani ei ole juurikaan valoja (vielä siis). Leikkasin palat harjussa ja ompelin kotona parissa päivässä. Lisäksi vielä kangas tussilla piirsin keltaiset kuviot. Tarkoitus on kenties viel tehdä mustaan kimonoon valkoinen 'kaulus', joka näyttäisi valkoiselta aluskimonolta. Jos rahaa irtoaa ja löydän valkoista karvakangasta, tarkoitukseni on tehdä Nurarille myös sen.. öh.. kaunis karvaelukka huivi? + ehkä ostan miekan, mutta sen näkee sitten :D Aika hyvillä mallilla siis tämä, ottaen huomioon et animeconiin on vielä paaaaljon aikaa?? Peruukki on myös tilattu ja luultavasti hankin tähän piilaritkin. 



Taas kuva laatu itkettää eiku, noh.. kuitenkin, Lugia on myös valmis. Osittain siksi että nuo hakamat on Kanata cossistani. Sopivasti jämä kankaista tuon huivinkin tein. Valkoinen yläosa on jtn karseaa lakana kangasta, mutta sopii yläosaksi tarpeeksi hyvin. Selässä on myös iso rusetti, sillä vyötäröllä on tuollaista sähkönsinertävä vyötärökaistale. Kaulassa ja vyötäisillä on myös nauhaa, jossa on sinisiä helmiä. Käsissä on käsineen tapaiset.. Eli valmista on. Tai no melkein, pitää vielä tehdä kaksi tupsua :D Mutta lasken tämän jo valmiiksi. Lisäksi houkuttaisi tehdä tälle jonkinlainen huilu tai miekka mut.. noh, valmis mikä valmis. Peruukin myös modasin, kun Mouru kilttinä antoi mulle sinertävää kuitua, jotka sitten liimailin valkoiseen. Sinistä laitoin ehkä aavistuksen liian paljon.. mutta ihan kivalta tuo näyttää.., pidän enemmän reffistä näin muutenkin, joten en tahdo vertailla loppu tulosta liikaa siihen :D Ja nyt on animeconin cossit aika kasassa, mitäs ihmettä?

Tuo kuva on kyllä karmaisevan huonolaatuinen.. kuten on seuraavakin??



Laitan vielä teidän iloksi ja kauhuksi gintoki cossista kuvan. Sensuuri kuvaa fiiliksiäni tähän cossiin. :D En pidä sitä täysin onnistuneena, sob. Ihan värin takia ja kauluskin derppaa ja.. noh, ehkä elän asian kanssa?? Hihoja saatan vähän lyhentää + miekan hankkia, mutta muuten derppi mies on valmis. Jee. Toivon että desussa unohdan cossini huonouden ja derppaan kaikesta huolimatta, koska hyvää seuraa tiedossa yeah. `w´



Linssi ludeillaan vielä vähäsen hah (derpp). Tässä siis Gintokin kaksi peruukki vaihtoehtoa. Ensimmäinen on yksi sangen epämääräinen karvalapsi, jonka aikoinaan otin. Trimmauksella sen sai suht. järkevän näköiseksi mutta.. nope.. ruma mikä ruma :D kattokaa nyt sitä, ai kamala.. Toinen peruukki onkin sitten yksi lemppareistani, jota olen käyttäny oc hahmoni Kinolla. Tosin nyt lyhensin sitä vähän lisää ja vola, hieno on. Käytin oikeastaan tätä ekassa Gintoki cossissa. Tossa toisessa onkin ainoa yksi hyväpuoli ja ominaisuus, mikä tässä paremmassa on: se on kihartava.. tosin ehkä vähän liiankin.. :D tuotah.. laineikas..?

Siinä siis kaikki ylijäämät tällä kertaa. Seuraavaksi kai jotain raporttia cosvisionista?? Ei meinaan paljoo cosseja ole näytettäväksi, joten saatte nyt odotella coniraportteja ja kunnon kuvia cosseista. Noita vanhojakin cosseja pitäisi shoottailla, joten kenties saamme vähän mielenkiintoisempaa materiaalia kasaan. :D Ja jess, viikko cosvisioniin, hui kauhia >u< Eli nähdään siellä kullanmurut~

Ja loppu kevennykseksi kissani Saatana, jolla on yhä kova fetissi kankaisiin.

Ainiin, kysympä vielä loppuun näin randomisti, että onko teillä ehdotuksia/toiveita mitä laittaisin päälleni Cosvisioniin? :D varmaan Gintokin nyt ainakin laitan mutta.. toisesta.. en tiedä? Mitähän muuta kehtaisin laittaa? Tenkan säätän Mimiconiin, mutta mites nämä muut? Ehdotuksia saa antaa hhuii


tiistai 29. huhtikuuta 2014

Gijinka powaa ja yksi yokai

Gintoki on oikeastaan jo valmis, mutta jos rehellisiä ollaan, ei se omaa postausta tarvitse. XD Ei oile yksinkertaisesti järkevää materiaalia, joten siirtykäämme suoraan seuraaviin cosseihin. Turhaan näitä panttaan yhtään enempään, kun nämäkin on jo hyvällä mallilla :D



Lugia - gijinka
Pokemon
kuva&desing (c) biffe 

Jepajee, eli Lugia gijinka, jonka teen Animeconiin. Lauantaina tämä on päälläni, kun istuskelen taidekujalla (piilomainontaa, hups) ja Mouru luonnollisesti tekee tälle parin. Asua olen jo vähän aloitellut ja lopputulos saattaa tietty olla vähän erinlainen kuin tämä alkuperäinen (oikeastaan tiedän jo nyt että on hehheh). Mutta kenties tästä jotain tekopostausta saan pistettyä. Ehkä.

Latias - gijinka
Pokemon
kuva&desing (c) biffe

Nyt kaikki tipahtavat tuolilta, kun näkevät että aion cossata naishahmoa, ohmy, nyt se on seonnut. Eikun.. noh.. en tiedä, mutta jokin ihmeellinen äkkinäinen lämpeneminen naishahmon cossaamiselle iski ja.. sain pientä kannustustakin ehkä ja niin.. Kokeillaan miten viihdyn hameessa :D Kenties yhen tulevan cossin 'harjoittelu' eiku.. Latiaksen tein ihan vain sillä että tilasin punainen ponnariperuukin spontaanisti ja keksin sen pohjalta gijinkan.. Mouru sitten innostui tekemään Latioksen joten.. why not?? Tämä tulee Desun perjantaille, kenties kierrätän muissakin, sen näkee sitten.


Ja kas kummaa asukin on jo valmis kukkuu?? ainakin melkein, pari yksityiskohtaa puuttuu mutta pirun hyvällä mallilla se nyt ainakin on! Jee. Pidän kanssa näkemästäni, sopii mulle ihan hyvin. Ehkä. En tiedä. Piiloon juoksen eiku-


Nurarihyon
Nurarihyon no Mago

asddsgsh, feels cossi, jota odotan innolla. Oon niin rakastunut tohon hahmoon voi ettäh. Eli Mouru päätti että cossataan Nurarihyoonista joitakin ja antoi mun valita hahmon. Vihjas se kanssa että tämä sopisi mulle. Noh valitsin tämän hurmurin ja sain vielä valita sillekin hahmon haha.. Joten aww yiss, päästään vetämään feels paricossi, mikäs sen ihanempaa HURR. Noh mutta joo, tämä on Animeconin sunnuntai cossi ja.. melkein valmis kukkuu. En kehtaa nyt tähän kuvaa laittaa vaan teen sitten jonkinlaisen postauksen erikseen. Vaikka unohdin aikalailla ottaa kuvia tekovaiheista joten.. aika tylsiä kuvia vain tiedossa. Ja kyllä.. minun on pakko tehdä tuo karvainenmöhkäle myös, toivokaamme että löydän karvaa ennen animua haha.

Eli sellaista, vähän random tylsäturha postaus. Seuraavaksi jtn tekopostausta, tai siis yritän ainakin! :D

adssgdh. katsokaa nyt sitä <3 omnomnomnn  eiku-

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kiekurakuvio helvetti.

Cossit on aika hyvällä mallilla. Gintoki on kohta valmis, ylläripylläri cossi, jonka esittelen teille lähiaikoina on pian valmis ja muihin on materiaalit melkein jo hankittu. Ja kesäkään ei ole vielä, joten ihme ja kumma cossistressi on vähäinen. Raha puoli on eriasia, mutta kyllä se tästä. Odotan malttamattomana animeconia, sillä silloin menen taidekujalle ja kenties jossain vaiheessa täälläkin vähän esittelen tulevaa sisältöä. Nyt kuitenkin asiaan. Gintokin kimonoyutakaa tehdessä tajusin, etten pieneen hetkeen tahdo maalata tai tehdä cossiin kiekuroita.. se on aina samanlaista säätöä ja itkunvääntöä :D




Lyhyt virsi kaunis. Yllä näette kauniin lähtökohdan, eli leikatut kankaan palat. Sitten näemmekin nerokkaan ideani, nimittäin sabluunat. Päätin tehdä kuviot paperiselle sabluunalle ihan siksi että tuollaisen kiekuran hahmottaminen maalaten olisi yhtä helvettiä + kiekuroita on paljon.. :D Joten piirsin ensin kiekurat ja leikkasin kirurgi veitsellä.





Sitten seula sabluunan päälle ja painamaan. Kohdistaminen oli todella vaikeeta ja loppuenlopuksi kuviot menivät vähän vinoon toisistaan. Jos tarkkaan katsotte tuota yhtä kuvaa, näette että sinisessä on tuollaisia haamu värjäymiä/tummempia kohtia. Sinisellä koitin korjata ja peittää niitä, mutta ne tunkivat esiin silti. Niitä koitin peittää lopulta vaaleammalla värillä vähän jälkikäteen, kuten alemmasta kuvasta saatatte huomata :D taiteilija työssään eiku. Lopulta sitten paikkailin vielä valkeita kiekuroita, sillä sinistä maalia karkasi vähän sabluunan reunoista. Mainitkoon että oli mulla myös kova työ putsata roiskeita muualtapäin asua.. nimittäin märkäloneta imaisee pöydässä olevan (jo kuivuneen) värin petollisesti?? uusi ominaisuus ja miinus piste lonetalle. 



Ja lopputuloksen näette yllä. Kuvioiden valmistuttua kimono oli helppo ommella kasaan ja jees, olen ihan tarpeeksi tyytyväinen lopputulokseen (paitsi että, onneksi tämä ei ole kisa cossi :D). Se on ihan tarpeeksi siisti, mutta jos läheltä katsoo, näkee kyllä että sinisessä on vähän suttuisampi väri kerros ja selässä on sinertävä läikkä. No ihan sama. Kiekurat on ihan nätit, vaikka niiden kanssa sainkin raivota ihan kunnolla :D Ja hihat meni harmikseni väärtepäin (ne on kans liian pitkät??), kauniimpi kuvio näkyy vian takaapäin mutta.. sen kanssa on vain elettävä. Myös kuvioiden väri on liian tumma. Tosin tämä johtunee aivopierusta, sillä yksinkertaisesti sekoittelin värejä printatun reffin mukaan, mikä oli tulostanut värin liian tummana heh. Hupsista?

Seuraavaksi Gin-chanin paita ja sitten mokoma onkin jo valmis. Jännää miten tehokkaati tämän olen saanut kasaan. Tosin kimonot alkavat tulla jo rutiininomaisesti :D naurettavan helppoja riepuja eiku-

Ja mainitkoon tottakai, että Desulippu on hankittu, kiitoksia urhean waifun, jotka liput meille osti tuitui <3 Junaliputkin cosvisioniin on ostettu, joten hhuii, kesäconi kausi lähestyy hurjaa vauhtia! Aww yisss, en malta yhtään odottaa *A*



Loppuun vielä mahtava loppukevennys. Nimittäin vanha gintoki kimonoyutakani, jonka tein tosiaan aikoinaan yhdessä illassa animeconiin vuonna.. ömm, olikos se nyt.. 2011?? Kehitys on valtava ja naurattaa verrata tätä tuohon uuteen. Kehittyminen ei ole vain myytti. Uskokaa tai älkää :D Muuta kuvaa tästä ei valitettavasti ole (onneksi). Otan kehuja vastaan eiku-