lauantai 14. tammikuuta 2017

Uusi blogi avattu!

Hei rakkaat lukijat, jos teitä vielä on..

Ilokseni olen kuullut huhua, että blogit ovat tekemässä uutta nousua. Sen kunniaksi ja kannustukseksi päätin aloittaa blogaamisen uudelleen! En kuitenkaan halua jatkaa tässä vanhassa osoitteessa, vaan aloitan kokonaan alusta, jälleen kerran!

Uuteen blogiin pääset tästä linkistä!

>> http://biffcos.blogspot.fi/ <<

Tämä blogi jää arkistoksi, kuten aiempikin blogi. 

Kiitos ja kumarrus, jatketaan uuden blogin puolella! :D


perjantai 28. elokuuta 2015

Facebook sivusto avattu!

Hei vain blogini lukijat, olen 'hieman' muuttunut epäaktiiviseksi ja luulempa ettei tästä suosta enään nousta. Blogin päivittäminen ei tunnu enään samalta ja muutenkin.. blogipostauksen kirjoittaminen on aina sen verran työlästä ja aikaanvievää, ettei.. sitä vaan aina ehdi paneutua postauksen kirjoittamiseen? Vaikea pysyä aktiivisena kun pitää kirjoittaa aina paljon tekstiä ja miettiä sisältöä ja.. kun kuitenkin samat asiat menevät esimerkiksi twitteriin..? Plus tottakai blogien suosio on laskenut, mikä on sääli.

Mutta jotta en ihan somesta katoa, löydätte mut kyllä twitterin puolelta, löydyn nimellä Bihve. Devaa unohtamatta. Toinen paikka mistä mut jatkossa löydätte niin sanotusti cosplaynparissa, on uutukainen sivuston facebookin puolella! Tässä teille linkki, olkaapa hyvä:

https://www.facebook.com/biffcos


Olisin kovin otettu jos tykkäisitte siustosta ja pistätte kaveritkin tykkäämään :3 olen kauan haaveillut tästä ja.. toivon todella että jaksan ylläpitää tätä seuraavaa projektiani. uwu Aktiivisemmin sisältöä on ainakin luvassa, hope so. Twitterissä spämmään asioita 24/7.

Kiitos kaikista hienoista hetkistä blogin parissa, arvostan teitä jokaista lukijaani ja kommenttia, mitä olen saanut. ;;u;; Toivottavasti näemme vielä naamakirjan puolella!

Toistaiseksi blogi siirtyy siis tauolle. o/ tai lopettaa, mitenkä lie. Toistaiseksi jätän blogin hillumaan tyhjänpantiksi tänne, eräänlaiseksi arkistoksi itselleni haha.

Sellaista tälläkertaa,

Kiitos ja näkemiin,

terveisin Biffe


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Muutosten tuulet, whoooshh


Anteeksi tämä pieni hiljaiselo (ulkoasun sentää olen vaihtanut, jee!), mutta asiat cosplay rintamalla ovat olleet hieman jäissä taloudellisista syistä. Aion silti tyhmänrohkeasti tehdä kisa-asun Mimiconiin. Aluksi aioin tehdä Shou Toramarun (Touhou), mutta lopulta totesin sen olevan aivan liian yksinkertainen. Joten tässä postauksessa esittelen tämän pienen muutoksen. :D


Okada Izou
Urakata Hakuouki

Hauki cossi, aivan ('lempinimi' Hakuoukille eiku) en ihan heti olisi uskonut että valitsen siitä sarjasta enään mitään cossilistoilleni. Pohjustaakseni tätä asiaa, voin sanoa, että nuorempana olin hulluna Hakuoukiin. Rakastin sarjaa ihan jumalattoman paljon haha (koska Okita.) Nykyään en enään lämpene sarjalle samalla tavalla ja suosion myötä tyyli on muuttunut.. noh, haaremipelien tapaan todella imeläksi? Hirveesti löytyy oikeesti hienoja hahmoja visual novelleista, muttah.. tyyli on vaan aina todella.. hintihtävä..? huonolla tavalla..? Ei vaan muhun iske, ei enään. 

Tämä hahmo on mulle aika tuntematon, ehkä sen takia sitä suostun cossaamaankin. En tiedä siitä mitään, en tiedä sen taustoja (tosin se on jotenkin kytköksissä Okitaan lol) ja se ei ole vielä ns myrkyttynyt suosiosta :D Törmäsinkin tähän etsiessäni juurikin haaremihahmoja, kuin katsookseen, olisiko mitään siedettävää.. Olisiko mitään sellaista, mitä voisin cossata, saamatta kauheita puistatuksia? Visualnovelli hahmothan on nimittäin mainioita kisacosseja yksityiskohtiensa takia. Tulevaisuudessahan tulette näkemään Touken Ranbun Munechikan cossilistoillani.

Selain siis zerochania ja törmäsin tähän. Tykästyin, kuten niin moneen muuhunkin haaremihahmoon, myönnettäköön. Tämä tuntui 'puhtoiselta', ei niin imelältä tai kliseeltä. Siinä on paljon elementtejä mistä pidän ja.. niin. Pääsen käyttämään uudelleen rakasta Harada peruukkiani höhö.

Olen aloitellut Okadaa jo sen verran, että kankaat on aikalailla kasassa, miekat hyvällä mallilla.. Eli kunhan saan vielä vähän hommaa rullaamaan, rupean heittelemään tekopostauksia. Koueniakin pitäisi toki aloitella. Kunhan pääsen vauhtiin, toivon että tämä valmistuu suht. nopeasti. Toistaiseksi en ole ehtinyt/jaksanut/kyennyt tekemään reippaasti. Osittain siksi, että joku liimanostaminen on ollut välillä mahdotonta. Sentään olen nykyään töissä Kierrätyskeskuksessa, joten kankaat olen repinyt sieltä hyvin edullisesti. Se tosin tulee varmasti näkymään laadussa.. Heti kun ei ole lonetaa, asuni muuttuvat ihmeellisiksi rievuiksi, eiku?

Joku viisaampi ehkä jättäisi cossaamisen toisaalle, mutta.. Ei se nyt käy. :D Tulette ainakin näkemään nyt, että kisa-asujen teko ei ole budjetista kiinni. Tämä on ikäänkuin haaste itselleni, pystynkö tekemään kaksi kisa asua, minim budjetilla? Hope so, kerron kyllä mikä on lopputulos haha.

Sellaista, turhaa löpinää, mutta parempi kuin ei mitään? Haha, ensikertaan~




perjantai 27. helmikuuta 2015

Kirjaimellisesti pakkasenpurema - Frostbite raportti

Onko pakko jos ei jaksa.. eiku Frostiraportti siis, lyhyesti.

Yleisesti ottaen mulla on frostista todella ristiriitaiset fiilikset, voisin melkein sanoa et.. en tiedä, 2,5/5?? Vähän niin ja näin oliko niin kivaa. Tokii silti jäi jtn hyvääkin käteen. Joten anteeksi jos vähän välinpitämättömästi tässä kirjoittelen, pienellä negatiivisella soinnulla. Ajattelin aluksi etten kirjoita mitäään raporttia.

Järkeviä kuviakaan ette taida saada kun ei mitään julkasukelposta tullut haha.. tai noh lauantain cossista on pari kuvaa, mutta, öm.. Mouru ei ole lähettänyt niitä mulle. Mokomakin. Ja jos haluatte vähän laajemman raportin, menkää sinne Mourun blogiin lukemaan hahaha.. x

Perjantaiksi tein tosiaan randomisti cossin, toisin sanoen olin Senyuun Teufel (gif ylempänä). Hurmaava hahmo, varmaan kierrätän joskus. Joka tapauksessa juuh, kunnon kuvaa Teufelistä ei ole, mutta saatte nyt yhen hienon selfien, minkä otin kotona ennen coniin lähtöä. Olen kunnon bishie eiku

'sup ò3ó

Perjantaista ei ole muuta sanottavaa kuin että.. älytöntä roudausta, fiiniä hifistelyä hotellissa ja turhautumista ite conipaikalla. Ja joo, onnistuin tiputtaa rannekkeeni.. ranteesta, huomaamatta.. joten öm.. Joo. Onneksi joku huomautti et tollane tippunu, ois tullu tooosi kiva coni.. :D

Lauantaina mulla oli päällä Momiji. Sääli tosiaan ettei siitä ole vielä kuvia. Mutta.. hömm, jos jotain lauantai päivästä sanoisin niin ainakin mulle jäi todella hyvät fiilikset cossaamisen suhteen. Asuni oli onnistunut ja sain paljon kehuja ;A;.. oikeestaa sain parilta ihmisiltä ihan kunnon ihastelut ja sinä eräs joka tulit kunnolla kehumaan muo cossaajana niin.. ähmöh, piristit viikonloppuani niin paljon ja uguu >A< olen otettu, kaikki kehut.. ne pienetkin, on mulle suuria. Ja jos joku tulee hittovie sanomaan et ihailee muo niin aesdfghm, uguu?

ystävänpäiväkortti :3

Ottakaa kuva mukamas söpöstä Momijista. Edes jotain. Mulla oli tosiaan tengu getat jalassa ja kun menin Punumin kanssa kuvaamaan, niin.. noh.. ne hajosi. Kaaduin lumihankeen ja ei ehditty ottaa yhtäkään kuvaa, missä mulla ois ne jalassa.. SOB. Vähän vaan kinotti. Ne oli mun ylpeyteni. Sain kehuja just siks et mulla oli ne jalassa. Piruvie. Mut ainakin uusiokäytän Momijia ja tulipahan ikimuistoinen kokemus. Jäin tosiaan hankeen istumaan kun en voinu kävellä sukkasilteni narikalle. Joten Punumi juoksi hakemaan mulle kengät. Getatkin on nyt korjattu, joten kesällä taas Mouru kauhuksi niillä köpöttelen.

Lauantaina mulle iski tosin valitettavasti jäätävän huono olo ja muutenkin päivä oli vähän tylsähkö. Mentii aika nopee hotellille takas lahnaa ja sit olikin jo iha kivaa. Tästä lähin muistan syödä ja juoda coneissa. Tietty parilla luennollaki käytiin juuh.


Sunnuntaina olin taidekujalla. Oikeastaan kyseinen päivä ja taidekuja kokemuksena tuokin pienen negatiivisuuden koko coniin.. Olin nimittäin ihan yksin pöytäni ääressä. Ketään ei istunu mun vieressä ja Mouru oli kans kaukana. Katkeroiduin aika pahasti ja iski kauhee masis kun näin et Mouru jutteli ihmisille ja myi hirveesti ja oma myyntini oli aika keskiluokkaa.. :D kauhee for ever alone fiilis..... Joten.. piti loppu päivästä tapella ettei ois morkkis iskenyt. Tietty jotku jäi pari sanaa vaihtamaan, mutta aikalailla mielialan kanssa sai tapella. Plus oli pirun tylsää. Koitan tästä lähin saada itteni Mourun viereen istumaan. En siedä coneissa yksinäisyyttä? Kirpparilta onneks sain vähä lisä tienestiä niin pirityi kummasti. Toivotaan että Popcultissa on vähän parempi myynti.

Kotimatka oli mitä oli, hirvee roudaaminen, kylmä ja perus ruuhkaset junat jne. Mut sellasta se nyt aina on.

loppukevennys eiku.

Selaista. En jaksa enempää selitellä, tahdon vaan jättää frostin omaan arvoonsa ja keskittyä tulevaan. Toivotaan että saatte lähiaikoina jtn tekopostauksia tulevista cosseista. Maaliskuussahan onkin mulla tavoite alottaa seuraavat projektit. Jotenka ensikertaan siis ~





perjantai 23. tammikuuta 2015

Alkuvuoden cossisuunnitelmat.



Heipä hei taas. Ajattelin teidän lukijoiden iloksi (kenties vähän omaksi iloksenikin) julkistaa seuraavat cossini. Yleensähän olen tehnyt niin, että aina yksittäistä conia ennen kerron seuraavan asun,.. mutta kun seuraavat conit ovat vasta kesämmällä ja tiheään tahtiin, niin.. saatte nyt nähdä useamman asun. Tietenkin spontaanit cossit ovat asia erikseen.. niitä tulee jos on tullakseen. Enimmäinen asu on juurikin sellainen :D

Momiji Inubarashi (talvi/hakama versio) 
Touhou

Olen syvästi rakastunut Momijiin ja sen ulkonäköön. ´u`' Joten ihan ''vahingossa'' selailin zerochania ja törmäsin jälleen tähän ihanaan kuvaan. Hakamat ovat ikuinen heikkouteni uguu. Momijista löytyy useampikin kuva, missä sillä on hakama+huivi, joten päätin sitten että teen tämän talvisen version frostiin. Vaikka mun ei todellakaan pitänyt tehdä sinne mitään uutta. Koska raha asiat. Mutta fuck the police, teen tämän koska inpis on suuri ja ei mun tarvinnut kuin lainata mourulta rahaa ja ostaa hakamaan varten kangasta. Valkoiset hihat teen kaapista löytyvistä kankaista ja muutenhan kaikki tarvittava löytyykin. uwu Tengut on, uus peruukki on ja huivinkin löytyy kaapista. Tottakai kesällä varmasti tätä kierrätän ja kenties ihan perusversiokin tullaan näkemään uudestaan. Mitä luultavammin pidän tätä päällä lauantaina, frostissa. Saa nähdä mitä keksin sunnuntaille. Jääköön mysteeriksi.

Eevee -gijinka 
Pokemon
Eevee. Design johon ihastuin kauan aikaa sitten ja joka on pysynyt suunnitelmissani aivan liian pitkään. Mun piti aluksi tehä tämä frostiin, mutta näillä näkymin tämä siirtyy kesälle/ens syksyyn/jonnekin. Toivon että inspis tehdä tämä herää taas jossain vaiheessa. Kankaat odottelee olohuoneessa jo valmiina.. Pitäisi vain ruveta tekemään :D Tosin kankaat ei ole ihan sen sävyisiä ja laatuisia kuin haluaisin mutta.. noh, saa nähdä millaisen eeveen teen, kuitenkin pyrkimys olisi tämänlainen tehdä. Sitten joskus. Hope so. Eiköhä viimeistään Mouru potkia muo persuksille, se niin kovin tahtoo että teen tämän eiku


Toramaru Shou
Touhou

Olikohan se viimevuoden syksyä kun metsästin tuskissani itselleni cosseja ja mahdollisia kisa cosseja.. Lopulta sitten törmäsin tähän, Toramaruun. Koska touhousta tuntuu löytyvän mulle paljon kaikkea kivaa. Ran ja tämä tuskin jäävät viimeiseksi haha. Pikku tiikeri nih. Pidän hahmon ulkonäöstä paaaaljon ja päätin jo tuolloin, että tekisin tästä Mimiconiin kisa-asun. Tosin nyt mietin vain, että onko tämä liian yksinkertainen (kun ei Ranillakaan pärjänny lol) ..mutta sitten toisaalta en jaksaisi Mimiin liian vaativaa asua edes tehdä. :D Kuitenkin kisa-asu on aina kisa-asu? Ehkä sitten teen tämän niin huolella kuin vain kykenen. Aikomus olisi etenkin panostaa noihin proppeihin, tuo lyhtymikälie tulee olemaan mielenkiintoinen työstettävä. Jos en tästä tee kisa-asua/löydän parempaa tilalle, ei tämä siltikään suunnitelmista katoa. Pyrkimys on suuri, että tekisin tämän tämän vuoden aikana.

Ren Kouen 
MAGI: the labyrinth of magic

Sitten vielä tämä kakkapää. Se on kakkapää siksi, koska sille on kauheen vaike löytää hyviä reffejä. Miksi reffit ovat niin välttämätön asia? No siksi koska tää tulee olee mun tän vuoden ns. pääcossi, kisacossi. Teen tämän animeconiin näillä näkymin. Tarkoitus olisi ostaa ihan jopa worblaa armoreita ja miekkaa varten ja pistää taidot kunnolla peliin (ihankun en ois tehny niin Raninkin kohdalla *huokaus*). Tietty jälleen mietin et onks liian simppeli, mutta sit taas toisaalta.. Kyl tässä työtä on, iihan tarpeeksi? Löytyyhän tästä yksityiskohtia, joihin voin panostaa ihan kunnolla. Kouen on yks mun suosikki hahmoja magissa, vaikken sarjaa vieläkään ole kokonaan lukenut kiinni. Animen olen katsonut ja itkettää ajatus etsiä siitä jtn hiton screenshotteja :D Anime on siis ehan paska ja reffien uupumisen takia mun on melkeempä pakko tehä animeversio. 

Kouen on silti sairaan siisti ja mahtava hahmo, ei siinä mitään, odotan innolla että pääsen sitä työstämään. >u< ärsyttää suorastaan, etten vielä voi sitä aloittaa. Hissukseen ostan materiaaleja, koska budjetti on niin perkeleen tiukka tänä vuonna, mrähh. Silti ostn worblaa? On tää elämä vaikeeta. 

Tietysti myös aikomus on yhä uudistaa Rania. Ehkä.

Sellaiset vaatimattomat suunnitelmat. Toivotaan että saadaan lähipäivinä tekopostauksiakin (toivottavasti ei, koitan hillitä itteeni ainakin maaliskuuhun saakka..) Tai että teen edes sen postauksen taidekujasta. :D Koitan saada myös Momijista ja sen tekemisestä jonkinmoisen postauksen aikaan. Katsotaan nyt. 

See ya~

loppukevennys >u<
Leikitään et toi kissa oon mä ja sitruuna cossi, jota ei saa tehdä vielä. eiku.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Pikakatsaus Yukiconiin + pohdintaa Ranista.

Melkein tekisi mieli taas jättää raportti kirjoittamatta, mutta ..ei anneta tämän kirjoittelun taas kuolla kun hyvin lähti käyntiin :D *tarkkaileetilastoja* Muutenkin tänne näyttää eksyvän päivittäin utelijoita lukijoita ..niin kai mie nyt jtn lyhyesti kirjoittelen?


Aloitetaan lyhyesti lauantaista. Silloin siis taidekujalla olin ja yllä näette kuvan pöydästäni, miltä se näytti loppupäivästä. Pakko sanoa heti kritiikkiä, että tuo pöytä oli raivostuttavan pieni. Ja tilat ahtaat + jälleen jouduin pettymään huonosta myynnistä. Tosin ei se ole conin vika? Pieni conihan Yukicon on, joten.. ei siellä tietenkään niin hyvin kauppaa mene. En tienannut siltikään yhtään niin hyvin, kun olisin toivonut tienaavani. Silti naurattaa se tosi asia, että suurimmat tuotot sain viimevuoden Hypeconista. Ja se jos mikä on vähän.. haha, mitä ihmettä? 

Seuraavan kerran mut löytää taidekujalta Frostbitessä, koitan oikeesti saada jonkinlaisen postauksen taidekujailusta aikaiseksi ennen sitä. Kenties myös rupean myymään noita unisieppareita netissä, joten palailen asiaan pian o/



Meillä oli Mourun kanssa kuitenkin ihan hauskaa, kuten kuvista huomaatte. Etenkin tuo pehmolelu kissa sai kokea kovia levottoman mielialani takia. Olisin myös kovasti halunnut kunnon kuvia tästä pariskunnasta, mutta.. ömm, mielentila ja aika eivät oikein antaneet myöden. :D Plus ei meillä oikein ole ketään jota kuvaisi. Ehkä joskus toiste.




Kuva (c) 

uguu pidän tästä kuvasta niin paljon ;A;;

Siirtykäämme sunnuntaihin. Päivä alkoi sillä, että laitoin itseni alustavasti kuntoon kotona. Äiti kiltisti kuskasi ja jäi jonottamaan ulos Mourun äidin kanssa. Siellä ne sitten ihmettelivät keskenään conia ja juorusivat meistä kaikkee jännää.

Itse coniin päästyämme menimme ensin kuvaamaan Mourun cossin (joka on btw niin saatanan hieno ;;A;; uguu niin nättih) Sen jälkeen suuntasimme bäkkärille, pukuhuoneisiin laittamaan mun cossia niskaan.. Se ei ollut mitenkään helppoa. Johon kuluikin sen verran aikaa, että siitä heti jouduimme kömpiä tuomarointiin.

Joka oli hieman huono juttu, sillä tajusin conin jälkeen, etten kertaakaan rauhoittunut peilin eteen tarkistamaan, onko cossi OIKEASTI hyvin päällä ja täten muo hirvittää se tosi seikka, miten huonosti mun peruukkini on.. Sivusta katsoen. Kyllä edestä päin näyttää hyvältä, mutta sivuprofiilissa aina mun hiukset tuntuu paistavan peruukin alta. Ja muutenkin naamani ei näytä järin imartelevalta, jos peruukkia ei ole yhtään aseteltu nätimmin (=avautumisia hups) Muutenkin mystisesti conissa cossit tuntuu aina olevan ihan vinksallaan ja huonosti.. Meh?

Plus mun asu rupesi heti ennen tuomarointia hajoamaan..... Kuviolärpäkkeen hihnat napsahtelivat kokoajan irti. Oikeastaan lava kuvissakin näen miten osa niistä repsottaa. No kerta se ensimmäinenkin, kun kunnolla rupeaa cossi conissa hajoamaan. ..mutta että kisalavalla? Ugh. Tuomaroinnin jälkeen kipitimme kuvauspisteelle.


kuvat (c) Kyuu Eturautti

Naamani pysyi kuvauspisteellä nätisti peruslukemilla ja pysyin vakavana. Mutta kun pääsin lavalle, koitin olla jälleen vakava: nope, naama hymyilee koska suupielet nykii. Ärsyttävää. Oon nyt huomannut tämän monena kertana.. Lavalla en vain osaa pitää vakavaa naamaa, selvästikään? Jännitys sen varmaan tekee, vaikkei se hermostuneisuus mitenkään dominoivaa ole. Fiilikseni ennen lavalle menoa oli todella rennot. En jännittänyt juuri yhtään, vaikka olin ekana kokeneissa. Tiesin jopa etukäteen miten poseeraisin. Fiilis lavajuoksun jälkeenkin oli itsevarmat ja hyvät. Mulla meni se mielestäni niiin hyvin ja rennosti. En stressannut. 

Mutta jälkikäteen kun katoin youtubesta lava esiintymiseni, se kuitenkin vaikutti todella tylsältä.. :D Tosin ehkä olen turhan itsekriittinen?? Tosin jälkikäteen fiilikseni koko asua kohtaan muuttuivat täysin. Mietin vain mitä olisin voinut tehdä paremmin. Siitä kohta lisää.


Kuvat (c) Santtu Pajukanta

Parasta kisoissa on ehdottomasti bäkkärin ihmiset. Ja greenroomin leivät. Ja mehu :D Okei parasta on oikeasti seura. Iso kiitos ja lämmin hali niille ihmisille, jotka piti seuraa ja jutusteli mun kanssa. Lämmittää niin paljon ajatella teitä ja muistella niitä kokemuksia. Twitterissä jtn höpisinkin, mutta te, mammat, kanssakisaajat ja muut vänkärit ootte ihan parhaita <3 >u< kiitos että TE teitte kisakokemuksestani mukavan. Kehut myös lämmittivät paljon. Ugu.

Mouru lopulta voitti kisat ja olin pakahtua ylpeydestä. Mokoma kipitti heti mun luokseni ja sain taas virnuilla tyytyväisenä tosiasialle, että mokoma jälleen aliarvioi itsensä. Pääsin myös onnittelemaan muitakin ja olin kovin tyytyväinen voittajiin. Silti väsymys alkoi puskea ja tosiaan, pieni pettymys omaan suoristukseen. Lopulta sitten otin asun aika pian pois, ettei epämukavuus verottaisi mielialaa liikaa (=työväsymys oli suuri riesa) Photoshoot kisassakaan ei valitettavasti sijotuttu, mutta oli siistiä jo se, että tuomarit oli valinnut meidän kuvan jatkoon. Ja sain hienon kehystetyn Judal!Mourun hyllyni päälle. uwu Siellä waifu minua vaanii eiku

Sitten coni loppuikin, ei katsottu edes päättäjäisiä loppuun kun vanhuksilla oli jo kova kiire kotiin. :D Äiti piti conista, mut kyl se oli vähän tylsistynyt. Sen huomas. Mourun äiti oli taas ihan fiiliksissä? noh, ihan hauskaa oli näyttää Äidille, mitä tää harratus ja conit oikeasti on. 

Kuten näette, Ranista on vain lavakuvia, joista en oikeastaan pidä varmaan yhdestäkään.. Pari ihan ok, edustavaa on.. mutta koska remmit repsottaa ja muutenkin naama on mitä on niin.. Hope so, saamme lähiviikkoina/kuukausina Mourun kanssa järjestettyä mulle shoottaustuokion. Eli juuh, tarkoitus olisi kunnolla kuvata Ran. Ehkä sitten pidän siitä enemmän? Shoottikuvat kun vaan on paljon edustavampia, kuin lavakuvat tai kuvauspisteenkuvat. Sääli, ettei yukissa ehditty.. Olisin niin halunnut  tehdä uuden otsikko kuvan tehdä vuoden alun kunniaksi :D 

Kuva (c) Konsta Väänänen

En ikinä kisoissa kuvittele, että sijoittuisin, tälläkään kertaa ei niin tapahtunut. Hieman se muo jälkikäteen illalla harmitti (ihme kyllä eiku). Olin todella ylpeä asustani, joten mikä meni vikaan? Koin tehneeni kaikkeni asun eteen. Kunnes netistä rupesi tupsahtelemaan kuvia.. ja rupesin tiedostamaan paremmin asuni heikkoudet. Lopulta mieltäni on tummentanut masennus siitä, miten epäonnistuin asunteossa pahemmin kuin luulin. Hienohan se on joo, mutta..

Ensimmäinen asia, mille en voi mitään, on tottakai mittasuhteet. Olen millanen olen ja voin tällä keholla cossata rajallisesti hahmoja. En välttämättä ole niin ''hahmouskollinen'', mitä muut kisaajat saattavat olla. Tuo on ensimmäinen asia, joka muo harmittaa näin cossaajana. En voi kuin korjata asennettani ja cossata sellaisena kuin olen. Voisin kirjoittaa tästäkin kokonaisen postauksen, nimittäin ulkonäköpaineet on mulle todella suuri vaiva cossaamisessa.

Toinen asia, nimittäin helman ja kuvio lärpäkkeen pituus. Pistin korolliset kengät, mikä oli lopulta virhe. En tiennyt, että helma on noin paljon ilmassa, kun taas ilman kenkiä se olisi laahustanut maassa ns. oikealla tavalla. Kengät toivat kuitenkin kaivattua ryhtiä olemukseeni ja tuomaroinnissakin sanoin, että korot on tietoinen valinta, ettei helpa likaannu ihan kamalasti. Tosin olisin voinut mennä tuomarointiin ilman kenkiä. 

Kolmas asia on hännät. Ne ovat aivan liian pienet ja moneen otteeseen todeten, liian epäonnistuneet. Lösähtäneet kyrvät, kuten Mouru conissa kauniisit ilmaisi haha. Ne on hienot, parissa kuvassa ne ovat oikein nätisti, mutta sitten taas.. osassa kuvia ne ovat ihan miten sattuu. Ne jos mitkä, olisi voinut tehdä paremmin. Isommiksi, näyttävämmiksi.. Tukevammiksi.

Neljäs asia on tottakai nuo kuvio hihnat ja niiden mitta suhteet. Kuvioiden kiinnitys olisi voinut olla parempi ja soljet oikeissa kohdissa.

Viides asia, nimittäin hihat. Niissä ei ole paljolti vikaa, mutta tietystä kulmasta kun katsoo, ne näyttää todella kapeilta. Ne voisivat olla hieman leveämmät.

Kuudentena voisin huokailla asun istuvuudesta, kuvioiden mittasuhteista ja vaikka ja mistä.. Mutta sanotaanko että yleinen hienosäätö olisi kohdallaan. Plus kuviot voisivat olla sinertävämmät hmmhmm.

Sellaista pohdintaa Ranista, olen miettinyt.. korjaisinko asua raskaalla kädellä ja menisin uudestaan kisalavalle. Pelkät hännät korjaamalla tekisin asulle ihmeitä? Haluaisin niiden olevan melkein 3kertaa suuremmat, kuin ne nyt ovat.  Voisin jopa painaa kuviot uudelleen ja korjata mittasuhteita + korjata vöiden kiinnityksen. Voisin tehdä monta asiaa uudestaan ja paremmin. Asuun on kuitenkin uponnut jo nyt satoja euroja. Onko se siis vaivansa ja rahansa arvoista, tehdä cossi paremmin? En myöskään tiedä miten suhtautua kisa-asun kierrättämiseen, niin että sillä kisaisi uudelleen.

Voisin tietty unohtaa Ranin ja keskittyä seuraaviin cosseihin. Tosin väkisinkin joudun nyt pitämään pientä hiljaiseloa cossi rintamalla. Jos mulla olisi rahaa, tekisin ehdottomasti Ranin vaikka kokonaan uudestaan.  Muttakun eii, noh.. katsotaan mihin ratkaisuun päädyn.


Ottakaa tästä loppekevennykseksi Parta(perse)doe. :3



maanantai 5. tammikuuta 2015

2014: Uusia haasteita ja inspis hukassa

Vuosi 2014 oli.. en tiedä, todella sekava ja haastava vuosi mun kohallani?? Se alkoi todella kivasti, mutta loppuekohden ote vähän kirposi ja en edes silleensä koe tehneeni mitään erityistä. Tai koe onnistuneeni tai.. niin, vähän sellanen välivuosimainen etappi, vaikka tein peräti yhdeksäncossia (+ yakumo, jonka lasken 2015 cossiksi) Inspis oli vähän kateissa vähän väliä.

Silti, olihan tuo vuosi opettavainen, tein haastavampia asuja ja enemmän mitä yleensä, tietenkin määrä verottaa laatua ja se kenties itseäni harmittaa. Mulla ei ole palavaa tarvetta tehdä kovin montaa asua, mutta kun tapahtumia tulee ylimääräisiä, niin ei sitä huvita aina kierrättää samaa asua kerta toisensa jälkeen. Tietty rahallinen puoli on aina mulla esteenä. Toisaalta sain tehtyä paljon ''kierrättäen'' ja ovelasti materiaalit löytyi halvallakin. Voisin oikeesti tehdä luennon siitä, miten cossata edullisesti. Oon siinä aika taitava hue

Mennäämpä itse asuihin, en nyt laita turhaan monia kuvia, meinaa nämä kaikki olette nähneet kertaalleen, silti, pieni tiiviste tehdyistä asuista ja vähän mielipidettä näin jälkikäteen~

Kanata (Trinity universe)

Kanata on ehkä mun onnistuneimpia ja hienoimpia asujani (yukiconin kisat) tähän mennessä. Silloin se tuntui hyvältä ja tuntuu se yhä. Melkeempä tekisi mieli kierrättää sitä vielä jossakin :D Vaikka sit vähän paranneltuna? Tosin en tiedä mitä siinä kannattais edes parantaa. Ihan nappisuoritus: mun taidoillani. Muo tosin jäi kaivertamaan, etten koskaan saanut tuomareilta palautetta, vaikka sähköpostia lähetinkin. Tosin tiedä sitten laitoinko sähköpostit oikein. Luukku kun ei niitä automaattiesti tallenna, niin en koskaan voinut sitä tarkistaa. Noh.. sääli, mutta minkäs teet? 

Mitäpä Kanatasta enempää sanoa. Se on kivan värikäs, siisti ja monivaiheinen työstää. Ensimmäinen kunnon, vartavasten kisoja tehty asu ja noh, siltä se näyttääkin. Proppi on myös mielestäni todella onnistunut ja harmittaa etten ole päässyt shoottaamaan Kanataa kunnon olosuhteihin. :D Olisi siistiä poseerata miekan kanssa ihan kunnolla.. Mutta edustuskunnossahan raukka ei enään ole..... Muistan että se hohti kisalavalla hauskasti, kuten kuvassakin liekit näyttävät oikein hyvältä.

Tenka Kumo (Donten ni warau)

Voi Tenka, metsäläis cossini, josta mulla on niin ristiriitaiset fiilikset. Pistin sen ensimäisen kerran päälleni Desun frostbiteen ja siellä fiilikset oli mainiot. Pidin asusta paljon ja koin sen onnistuneeksi. Kuvatkin onnistuivat kivasti. Sääli vaan että taustat eivät pääse ihan edukseen näissä..  Ja seuraavan kerran kun laitoin tämän Mimissä, niin.. shoottauskuvat eivät vaan olleet mieleeni :D Iski joku kaamee derppi ja itsekriittisyys, joten nope. 

Haluaisin kovasti uudelleen shoottaa tän asun joskus, ihan vain korjatasseni Mimiconissa tulleen 'mielipahan' tai negaation, jonka ehkä kisoista sain.. Tenkaa en siis alkujaankaan tehnyt kisa tarkoitukseen, en missään nimessä.. :D Kankaatkin on siinä kovin huonot. Mutta sattumalta silti kisaamaan menin ja ..en tiedä, asu on ihan onnistunut ja sain kehuja, mutta pahimmat kritiikit osuivat omaan olemukseeni. Jo pelkästään vyötarönauhan laskeminen olisi tuonut lisää ryhtiä, mutta silti jäi kaihertamaan että sain siitä niin vahvat kritiikit. 

Nohh.. Tenkan joskus uudelleen kierrätän, niin joudun tekemään pari kohtaa uusiksi (esim kaula ja rannehärpäkkeet) ..mutta saa nähdä, tuleeko sopivaa rakoa ja fiilistä tehdä se.

Shiba-inu/doge -gijinka

Meeh, en edes laske tätä kunnon asuksi. Sen verran kaappicossi? Korvat, hännän kyllä tein itse.. Hupparinkin värjäsin oikean sävyiseksi.. Mutta silti sen verra random, että noh.. Ihan uguusöpöhän se, cosvisioniin tämän tein tosiaan ja.. randomisti hilluin tämä päällä. Ei ihmeitä sanottavana, ei tätä edes kunnolla shootattu :D Eikä ole tarvetta.


Latias - gijinka (pokemon)

Yksi lempi cosseistani tämä. Naurattaa, että suunnittelin tämän punasita ponnariperuukkia varten, jonka spontaanisti tilasin. Mutta.. peruukki ei koskaan sitten saapunutkaan ja jouduin laittamaan valkoisen peruukin, johon töhrin vähän punaista :D Käyhän sen noinkin. 

Latias nostatti hieman itseluottamustani naishahmojen suhteen, nimittäin uskalsin laittaa jopa hameen päälle. Asu on muutenkin sangen edullinen, valkoinen kangas löytyi kaapista ja punaisen ostin kirpparilta. Ihan mukiinmenevä ja Mouru tuntui ihastuvan silmiini, koska piilarit. Yleisesti ottaen tästä jäi ihan hyvät fiilikset. Se oli niin helppo kaikin tavoin. 


Sakata Gintoki (Gintama)

Uudelleen tehty Gintoki. Parempi kuin edeltäjänsä, mutta silti pienten virheiden pilaama onneton yksilö? En tiedä, tämä paholainen ehkä vähän fiiliksiäni vuodenpuoli välissä söikin. Toisaalta tämä päällä oli pirun hauskaa ja ei kyllä kaduta että Gintokin tein?? En tiedä mitä siitä ajattelisin. Kuva kertoo kaiken? Tietenkin nostatti vähän itsetuntoa sekin tosiasia, miten oli kehittynyt yleisesti asujenteossa , kun vertailin vanhaan riepuun :D Ehkä tätäkin kierrätän, joskus, jos tulee tarve derpata oikein kunnolla. Mahtava hahmohan on kyseessä hahah.. Tämä oli päällä ensin cosvisionissa ja sitten Desuconissa.

Lugia - gijinka (pokemon)

Lugia oli kyllä todella kiva asu. Jälleen kuitenkin sitäkään ei kunnolla shootattu tai materiaali oli vähän.. noh, en tiedä. Yleisesti todella huono kuva vuosi mun kohdallani? Asu itsessään on jälleen Latiaksen tapaan todella edullinen. Ylä osa on lakanakangasta (hyii) ja alaosana on Kanatan hakamat :D Peruukki on Polarin ja siihen on pöllitty Mourun peruukista siniset kuidut. Tarkoitukseni on cossata Lugiaa uudestaan ja kenties teen tuon yläosan paremmasta kankaasta. 

 vesipeto rawrr /òwó/
Ens kerralla pitää ottaa sarjakuvalla. Ois varmaan tullu hieno gif animaatio eiku

Melkein sääli että tästä on niin vähän kuvia. Ottakaa vielä extrana kuva kun kävin vähän uimassa. Ois varmaan tullu ihan hienoja kuvia, muttakun.. muo vähän nauratti? :D innostuin liikaa tuosta vedestä ja kompuroin siellä kivikossa aika lahjakkaasti (funfact: mulla oli geta-sandaalit jalassa, vedessäkin.)


 Nurarihyon (Nurarihyon no mago)

Lieneekö joku sääntö eikä poikkeus, että ainakin yks cossi vuodessa menee ihan metsään? :D Nurarihyon, voi herranjumala se on niin epäonnistunut kakka.. En tiedä, mikä siinä niin meni metsään...? Coni päivän väsymys vaiko aivan ylikarsee peruukki? = ehkä kummatkin, etenkin jälkimmäinen. En pitänyt tätä asua edes kokopäivää ylläni, se lensi todella nopeasti laukunpohjalle ja hyvä niin. Asuun kuitenkin on uponnut paljon vaivaa ja rahaa ja ..tuo kimonon kangas maksoi iiihan pirusti,.. joten mun tekisi mieli edes shoottaa tää uudestaan. Se vaatis tosin uuden peruukin ostoa ja.. hmm, noh harkintaan menee. Coniin en tätä kuitenkaan tahdo laittaa, liian vaivanloinen hirviö ja epämukava. Sovittaessa kyllä näytti hyvältä?? Tämä oli ehkä suurin epäonnistuminen ja lannistus, joka jälleen latisti mielialaa ja viakutti koko loppuvuoteen ja yleis fiilikseen. Jälleen cossi, josta ei ole kunnon kuvia.


Soushi Miketsukami (Inu x Boku ss)

Soushiii, oon oikeestaan aika ylpee tän asun toteutuksesta, miinus noi hännät, jotka tässäkin kuvassa näyttää epämääräisiltä makkaroilta. Peruukki on myös huono, niin malliltaan kuin sävyltään. Riitelee muun asun valkoisuuden kanssa. Salaa unelmoin, että ostaisin uutta valkoista karvaa ja päällystäisin nää hännät uudelleen ja kierrättäisin asun. Koska pidän tästä, mutta.. kuvatkin epäonnistuivat juurikin värivirheiden ja piilareiden (tai no toisen piilarin) puuttumisen takia. Sääli, koska pidän tästä kumma, todella kyllä paljon. Ompelin hirvityksen kasaan jopa kotona, en harjussa, joten siinäkin mielessä olen ylpeä tämän onnistumisesta. Kumpa vain saisin rahaa ostaa kunnon laadukasta karvaa, niin homma hoituisi jo sillä. 


Momiji Inubarashi (Touhou)

Tässäkin on asu, mitä 99% kierrätän uudelleen. Koen asun onnistuneen todella kivasti ja etenkin nuo pirun tengu getat, olivat mahtava kokemus :D Heti kun laitoin ne jalkaani, ihmiset huomas mut. Kuin verho ois otettu edestä pois. Cossini sai arvoa, koska hullut kengät?? Mahtavaa, mikäs siinä. Oloni oli epävarma, kunnes laitoin tosiaan nuo kengät jalkaan. Muutenkin jälleen naishahmo ja kyllä tämän myötä suunnitelmiini on eksynyt muitakin Touhoun hahmoja. >u<;; 

Tässä haluaisin tehdä hihat uudelleen ja peruukki menee tosiaan vaihtoon. Saa nähdä missä pistän tämän uudelleen. Ainakin joku kesäine coni. Tai miksei vaikkapa popcult.


Megurine Luka (Vocaloid)

Jälleen hahmo, jonka vain Mouru saisi minut cossaamaan. En unissanikaan, olisi koskaan uskonut cossaavani mitäään, vocaloidin naishahmoista.. :D Etenkään Lukaa, koska huhheijaa, sehän on ihan liian nätti hahmo mulle? Mutta sitten Mouru löysi tämän ppööpön, suloisen version, mkä sopi mulle todella hyvin. Mitään en myönnä, mutta pidän kyllä itsekin asun loppu tuloksesta.. Tekisi mieli kierrättää kesällä, ehkä sen teenkin, jos jää sunnuntai päiville jtn koloja.. >u<; Tämä asu oli päällä popcult dayssä. Se oli todella pieni tapahtuma ja meillä kummallakin oli 'hieman' weeaboo olo :D Randomisti malmille cossit päällä sunnuntaina?? Heheh.. Mutta kokemus sekin.



Ottakaa tästä vielä tälläinen ppööpö loppukevennys, (  ´͈ ᗨ `͈ )

Sellainen vuosi siis takana päin. Vähän ristiriitaiset fiilikset, mutta silti koen onnistuneeni monella tapaan. Ylipäätään että sain tehtyä noin monta asua on mulle itselleni saavutus. Plusmiinus nolla.. tuli uudenlaisia hahmoja, oli budjetti kriisejä ja sitä sun tätä. Ehkä shoottauskuvien uupuminen on mulle se suurin 'ongelma'. 

Silti, selvisin ja vielä cosplayn merkeissä jatketaan. Kiitoksia teille kuluneesta vuodesta ja kommenteista, kehuista.. kaikesta mahdollisesta. Te muutamat lukijat, olette mulle tärkeitä motiavaation kannalta.. ;u; *kumartaa*