torstai 22. toukokuuta 2014

Cosvisionin reportaasi


Ai että cosvisionista pitäisi yrittää jotain raporttia saada aikaiseksi? Ensitöikseni sanon että menkää hyvät lapsukaiset Mourun blogiin lukemaan sen järkevät raportit, sillä itse tuskin mitään järkevää saa kirjoitettua, kun jo tämän kirjottamisen aloittamisessa kesti näinkin kauan :D Anteeksi tylsä otsikko.

Eli siis joo! Cosvisioniin mentiin lauantaina, aamulla herättiin aikaseen ja mentiin hyvissä ajoin junaan. Mouru parka oli vähän puolikuollut aikaisesta herätyksestä ja tais kärsii pienestä huonosta olosta junassa. Mentiinkin siitä sitten heti hotelliin ja onneksemme huone oli jo vapaana. Pystyttiin hetki olla hotellissa ja laittaa Mourun Genos kuntoon. Mainitkoon, etten tajunnut ottaa yhtäkään kuvaa Gintoki cossista, vaikka se mulla päällä olikin, hups? Joku Gintokin kirous, se ei halua näyttäytyä turun maisemissa. (eli ekastakaan Gintoki cossista, silloin animeconissa vuonna nakki ja yksitoista, ei tullut otettua yhtään kuvaa. Syytetään Turkua.) Näette kuva materiaalia siitä sitten Desun jälkeen, sen lupaan.

Sain tästä jonkun päänsisäisen fanityttö kohtauksen. Noragami kuuluu nykyään suosikki animuihin `w´<3

Hotellista lähdettiin sitten Logomoa kohti. Aluksi sitä laskelmoi että matka olis ollu hotellilta sinne kauheen pitkä, mut oikeestaan se osottautui mukavan pituiseksi. Tosin se silta oli aivan kamala, mä en kestä puisia siltoja ja laitureita yhtään :D iski pieni jännäkakka eiku-


Tää kuva on todella sympaattinen, mikä yläpuolella siis on. Conipaikalla aika nopeesti Mourulta irtosi yksi osa (vau, vain yksi eiku) ja pyysimme ihanilta vihreäafroisilta(hobiteilta) apua. Lämmin ja suuri kiitos teille. >u< taisi se kunniavieraskin kävellä vierestä ohi, hhuii


Sain Mourulta vuosipäivä lahjaksi alpakka pehmolelun <3 ;v; Elli on sen nimi (se on poika pyhh) ja se cossasi Saitamaa. Siksi tuo mahtavan eeppinen naamari + viitta.

Logomosta voisi sanoa sen verran että se oli mukavan erinlainen ja avara. Kenties vähän pieni ja omalla tavallaan tylsä, koska ei päässyt kunnolla seikkailemaan coni ympäristöön. Oikeastaan sitä kaipas kunnon piha-aluetta. Mutta luennot, ah, ei siinä ehtinyt juurikaan tylsistyä, kun jokaiseen ois voinut tyyliin mennä mielenkiinnolla kuuntelemaan. Todella antoisaa kuunneltavaa laidasta laitaan. Ilman luentoja olisi iskenyt kyllä nopeasti tekemisen puute? Toisaalta oli siellä mukavasti penkkejäkin, ettei tarvinnut keskellä hallia seistä eksyneenä. Mahtavinta lauantaissa oli ehkä se, että Mouru oli niin suloisen avuton, että sain syöttää sille karkkeja. Husbandon unelmien täyttymys, eiku. Vähän se oli kyllä tsundere.


Käytiin shoottaamassa Mourun cossia lähiympäristössä ja mentiin pikkuluolaan häröilemään. Minä fiksuna lapsena kiipesin kiven päälle ja päätin lopulta hypätä sieltä alas. Ei olisi kannattanut haha, jalassani oli liian isot kengät + villasukat, joten ei jalka oikein taipunut ja kaaduin melkein naamalleni. Paitsi että aikidoa harrastaneena vedin siinä jonkinlaisen ukemin ja vähän kieriskelin?? parkouria sanoo Mouru. Noh.. sanotaanko näin että nilkka siinä vähän vääntyi ja reiteen tuli jättimäinen mustelma :D Hotelliin kävely ei ollut kovin kivaa. Mutta mikä hauskinta, mun kamera säilyi ehjänä?? Kallis järkkäri ja pidin sitä jotenkin jännästi itseäni vasten turvassa? On se mysteeristä tämä mun alitajunnan kulku. Cossikin säilyi muuten ehjänä. Gintokilla on valkone kimono, mut onneksi Loneta hylkii likaa, jee


Siirrytään samantien sunnuntaihin. Silloin mulla oli Doge-gijinka, eli olin ekaksi ihan random shiba-inu. Keksin kuitenkin itselleni identiteetin, nimittäin Dogen. Mulla oli myös mahtava naamari, joka ei kyllä koskaan omalle naamalle päässyt :D Piti maalata se käsin, kun en omista toimivaa tulostinta sob.. Elli-alpakan lauantai cossiksi se lopulta päätyi haha. Mutta joo. Kaappicossi jonka värjäten vanhan hupparin oranssiki ja sitä rataa. Peruukin sponssais Mouru. :D Sunnuntaistakaan ei ihmeitä ole kerrottavana, luentoja ja shoottaamista. Lisäksi oli mukava törmätä Berneriin ja jutella sen kanssa kaikenlaista ;u; varastettiin se eiku. Pyörittiin kans paljon taidekujalla ja myyntipöydillä. Eipä ihmeitä, mukavaa silti. 


Alpakan lisäksi sain ihanan oranssikeltaisen pallerokissan (vasenkuva) ja mustan avaimenperä kissan(oikea) lahjaksi ;v; olin niin iloinen ja liikuttunut, voihan ubuu <3 Mimiconista löysin mustalle kissalle valkosen kaveriksi ja olin niin feelseissä et huhhuh. Yhä hymyilyttää mokomat. Kiitos waifu, rawr u <3

Lähdettiin conista aika myöhään, koska oltiin otettu myöhäsempi juna. Istuskeltiin asemalla aika pitkään ja loppumatkakin meni paljon puhuessa. Oli yleisesti ottaen mukavan rento ja hyväntuulinen coni. Odotamme innolla seuraavaa  >w< Ja lukekaa oikeesti Mourun raportit, tämä on tälläne sekava pieru piupiu


 Hauskaa ainakin oli :D


lauantai 3. toukokuuta 2014

Tilanneraportti: nuraria, gin-chania ja lugia



Noh, kuten epäilin, aikalailla on cossit kasassa (ohmy) ja tekokuvia on turha laitella, koska niitä on sen verran randomisti ja vähän, etten yksinkertaisesti saa tekopostauksia aikaiseksi, joten turhaan edes yritän köh. Joten anteeksi, kirjoitan nyt vähän tälläisen.. sekavan postauksen?? Ehkä vähän derpahtavan.. no itse asiaan. :D



Nurarihyonin kimonoyutaka on valmis. Alla on musta kimono ja päällä tuollainen sinertävän liila. Anteeksi todella surkea kuvalaatu, mutta uudessa asunnossani ei ole juurikaan valoja (vielä siis). Leikkasin palat harjussa ja ompelin kotona parissa päivässä. Lisäksi vielä kangas tussilla piirsin keltaiset kuviot. Tarkoitus on kenties viel tehdä mustaan kimonoon valkoinen 'kaulus', joka näyttäisi valkoiselta aluskimonolta. Jos rahaa irtoaa ja löydän valkoista karvakangasta, tarkoitukseni on tehdä Nurarille myös sen.. öh.. kaunis karvaelukka huivi? + ehkä ostan miekan, mutta sen näkee sitten :D Aika hyvillä mallilla siis tämä, ottaen huomioon et animeconiin on vielä paaaaljon aikaa?? Peruukki on myös tilattu ja luultavasti hankin tähän piilaritkin. 



Taas kuva laatu itkettää eiku, noh.. kuitenkin, Lugia on myös valmis. Osittain siksi että nuo hakamat on Kanata cossistani. Sopivasti jämä kankaista tuon huivinkin tein. Valkoinen yläosa on jtn karseaa lakana kangasta, mutta sopii yläosaksi tarpeeksi hyvin. Selässä on myös iso rusetti, sillä vyötäröllä on tuollaista sähkönsinertävä vyötärökaistale. Kaulassa ja vyötäisillä on myös nauhaa, jossa on sinisiä helmiä. Käsissä on käsineen tapaiset.. Eli valmista on. Tai no melkein, pitää vielä tehdä kaksi tupsua :D Mutta lasken tämän jo valmiiksi. Lisäksi houkuttaisi tehdä tälle jonkinlainen huilu tai miekka mut.. noh, valmis mikä valmis. Peruukin myös modasin, kun Mouru kilttinä antoi mulle sinertävää kuitua, jotka sitten liimailin valkoiseen. Sinistä laitoin ehkä aavistuksen liian paljon.. mutta ihan kivalta tuo näyttää.., pidän enemmän reffistä näin muutenkin, joten en tahdo vertailla loppu tulosta liikaa siihen :D Ja nyt on animeconin cossit aika kasassa, mitäs ihmettä?

Tuo kuva on kyllä karmaisevan huonolaatuinen.. kuten on seuraavakin??



Laitan vielä teidän iloksi ja kauhuksi gintoki cossista kuvan. Sensuuri kuvaa fiiliksiäni tähän cossiin. :D En pidä sitä täysin onnistuneena, sob. Ihan värin takia ja kauluskin derppaa ja.. noh, ehkä elän asian kanssa?? Hihoja saatan vähän lyhentää + miekan hankkia, mutta muuten derppi mies on valmis. Jee. Toivon että desussa unohdan cossini huonouden ja derppaan kaikesta huolimatta, koska hyvää seuraa tiedossa yeah. `w´



Linssi ludeillaan vielä vähäsen hah (derpp). Tässä siis Gintokin kaksi peruukki vaihtoehtoa. Ensimmäinen on yksi sangen epämääräinen karvalapsi, jonka aikoinaan otin. Trimmauksella sen sai suht. järkevän näköiseksi mutta.. nope.. ruma mikä ruma :D kattokaa nyt sitä, ai kamala.. Toinen peruukki onkin sitten yksi lemppareistani, jota olen käyttäny oc hahmoni Kinolla. Tosin nyt lyhensin sitä vähän lisää ja vola, hieno on. Käytin oikeastaan tätä ekassa Gintoki cossissa. Tossa toisessa onkin ainoa yksi hyväpuoli ja ominaisuus, mikä tässä paremmassa on: se on kihartava.. tosin ehkä vähän liiankin.. :D tuotah.. laineikas..?

Siinä siis kaikki ylijäämät tällä kertaa. Seuraavaksi kai jotain raporttia cosvisionista?? Ei meinaan paljoo cosseja ole näytettäväksi, joten saatte nyt odotella coniraportteja ja kunnon kuvia cosseista. Noita vanhojakin cosseja pitäisi shoottailla, joten kenties saamme vähän mielenkiintoisempaa materiaalia kasaan. :D Ja jess, viikko cosvisioniin, hui kauhia >u< Eli nähdään siellä kullanmurut~

Ja loppu kevennykseksi kissani Saatana, jolla on yhä kova fetissi kankaisiin.

Ainiin, kysympä vielä loppuun näin randomisti, että onko teillä ehdotuksia/toiveita mitä laittaisin päälleni Cosvisioniin? :D varmaan Gintokin nyt ainakin laitan mutta.. toisesta.. en tiedä? Mitähän muuta kehtaisin laittaa? Tenkan säätän Mimiconiin, mutta mites nämä muut? Ehdotuksia saa antaa hhuii