tiistai 26. marraskuuta 2013

2012: Joskus sitä on turhan itsekriittinen

Historiikkipostaukset jatkuu, eli esittelen vanhoja cossejani, vaikka tästä osiosta tuleekin hieman pieni noihin edellisiin verrattuna. Oh fine. Vuosi 2012 ei ole mikään juhlavin vuosini, oikeastaan jälkikäteen tuntuu ettei siitä jäänyt niin hyviä muistoja käteen.. Mutta se johtuu enimmäkseen elämän mutkista ja kommelluksista.. Ei mitenkään tuottoisa vuosi muutenkaan. Loppuvuosi on aika pimennossa ja työelämäkin alkoi. Oikeastaan itseluottamus koki jonkinlaisen kolahduksen ja itsekriittisyys pilasi intoani koko harrastusta kohtaan.. ja se näkyy.

2012


Harada Sanosuke
Hakuouki hekketsuroku 
Kuvat (c) mouru

Heti kun näin Haradalla tämän asun, halusin cossata sitä. Päätin sen oikeastaan heti, vaikka kestikin jonkin aikaa, että lopulta asun tein. Jollain tapaa annoin periksi ja tein niin sanotusti, unelmieni cossin. Harada on hahmona todella tärkeä ja omalla tavallaan tämä on niin sanottu 'feels' cossi. Kynnys tehdä tämä oli henkinen itsensä voittaminen. Asu on ehkä onnistuneimpia tekeleitäni, ainoa vain että se on hieman liian iso.. vaikka kuvissa se on myös hieman epäedustavasti päällä - jälleen kerran. On surullista ettei minulla ole cossista tämän enempää kuvia, vaikka Mimiconissa shoottasin sen pikaisesti uudelleen. Mouru sanoikin että asu sopii minulle, joten ehkä vielä joskus sen päälleni puen? Jollain tapaan pidän asusta, mutta omansalaiset negatiiviset kokemukset ovat luoneet harhan, ettei se olekaan enään niin mukava cossi. Ehkä vielä joskus Harada pääsee taas parrasvaloihin. Jollain tavalla se asu on kirottu eiku. Kolme kertaa pukenut sen päälle ja jokaisessa on omat ristiriitaiset muistonsa. Sillä on muuten myös keihäs, mutta kuviin se ei ole päässyt näköjään mukaan. Ensi esiintyminen oli Frostissa.



Date Masamune
Sengoku Basara
Kuva (c) Jemfoot + oma muokkaus lol

huoh.. voisimmeko hypätä tämän yli? :D Ai ei vai? Noh jos on ihan pakko. Eli Masa cossi, joka on ehkä epäonnistunein cossini ikinä.. Ei siinä muuten mitään vikaa ole, mutta.. se ei vain sovi minulle yhtään. Cossin osat eivät näyttäneet hyviltä ja tein sen aika hätiköiden tuli perseen alla. Kuva kertoo kaikki tunteeni tuota cossia kohtaan ja en edes kehtaa katsoa kuvia tästä cossista.. Tein sen aikalailla 'kierrättämällä' ja vaikeaista materiaaleista budjetti ongelmien takia haha.. Ehkä haukkasin liian suurenpalan? Ainoa asia mistä pidän on miekat ja niistä olen itse asiassa ihan pirun ylpeä! Niitä oli kova työ tehdä. Voin paljastaa että ne on tehty pahvista. Ja huotrat ovat muovilattiamattoa, jota löysin roskakatoksesta. Kypäräkin on ihan onnistunut, mutta liian pieni.. Basara on ihan mahtava anime ja Date ehdoton lempparini, mutta menin omalla tavalla pilaamaan tämän cossin.. joten hieman katkerana sitä muistelenkin.. En tuntenut oloani mukavasti tämä cossi päällä.. Joten annan cossin pölyttyä pahvilaatikon pohjalla, kunnes ehkä joskus poltan sen eiku.


Chibiterasu -gijinka
Ookamiden
Kuva (c) Mouru

Ensimmäinen gijinka cossini. Pidän oikeastaan tästä paljonkin ja kahden 'stressaavan' cossin jälkeen oli kiva cossata vapautuneemmin, ilman mitään paineta siitä, olisiko hahmo uskottava tai oikeanlainen. Koin epäonnistuneeni kahdessa edellisessä, joten tämä onnistui paremmin. Pidin tätä asua ensikertaa Animeconissa, kuopiossa, 2012.. ja toisen kerran muistaakseni Traconissa. Voisin ihan hyvin vielä vaikka kierättää asua uudelleen, mutta tein yläosan niin nopeasti ja kiireellä, joten.. meh. Näyttää hyvältä, mutta laadultaan se ei ole niin hyvä. Silti chibi/ammy/mikä ikinä onkaan, oli oikein mukava. Sain myös kipinän cossata gijinkoja ja nyt olen hurahtanut niihin kunnolla.



Ensimmäistä kertaa shoottasin asuni kunnolla, jos en ihan väärässä ole. Ja sain kerätä rauhassa rohkeutta.. Pientä kehitystä näenkin eräänlaisesta rentoudesta olla kameran edessä. Ehkä gijinkan cossaaminen vaikutti asiaan? Joka tapauksessa ''ihan ok'' asu ja tämä korkkasi alkavan gijinka putken. :D Eikä loppua toistaiseksi näy, suosittelen siis kaikille vähän 'ujommille' ja epävarmoille cossaajille gijinkoja, ne eivät ole niin muottiin valettuja hahmoja. :> Tiedän hyvin miltä tuntuu pelätä tuomitsevia katseita ja gijinka hahmoon on helppo mukautua ja sitä on kiva soveltaa, koska voi vähän rikkoa sääntöjä. Monen cossaajan ongelma tuntuu olevan ulkonäköpaineet, joka on aika surullista.

5 kommenttia:

  1. Miks sä cossaat just niistä sarjoista/peleistä josta itse myös tykkään? :'DD Sori ku kommenttispämmin mutta ei voi muutakaan koska approovaan sun cossivalintoja!

    Pistä vaan ihmeessä Harada vielä uudestaan päälle jos siltä tuntuu, minun mielestä sopii sinulle. :) Ja olen ihan samaa mieltä tosta gijinka jutusta - helppo soveltaa ja ei oo niin "muotiin valettu" kuten niin hyvin sanoit.

    Aah itsellä on Masamune cossi ollut työn alla jo.. ööh, onks se jo kaks vuotta? xD Tuolla se lojuu puolivalmiina, pitäis viimeistään enskesälle saada valmiiks koska se on yks kouluprojekti hörhör...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule kommentointisi ilahduttaa suuresti! OwO yhtään pistä pahakseni, päin vastoin!

      Oon seuraillut pitkään sun suunnitelmia ja cosseja ja nauranu sille miten sama maku meillä on niiden suhteen XD (koska perinteinen japanilainen pukeutumis tyyli<3 suuri rakkaus)

      Harada juu on ihan onnistunut, kiitoksia kovin :> Ja sinun Masamune cossia odotan innolla! Saat myös kaiken myötätunnon sen tekoon, etenkin miekat on aika tuskaisa prosessi, koska niitä kun piruvie on kuusi :D Eli onnea ja menestystä sen suhteen!

      Poista
    2. Yay!

      Oho, kiva kuulla! (so true! Multa löytyy myös kimono-blogi jos et tienyt. ;) haha)

      Joo siis mulla on miekat vielä edessä.. xD Ollut työnteon alla nyt muutama kuukausi mutta hirvee procrastination meneillä lol. Puusta miekat teen ja huotrat... en kuulle tiedä vielä. :'DD Mietin että miten hitossa saan ne kiinnitettyä cossiin/vyöhön ku niitä on kuusi..

      Poista
    3. Kimono blogisi olen myös selannut läpi, tottakai heh >u<

      Miekkojen kiinnitys oli itselläni aika suuri ongelma.. Koska tein siis anime version ja siinä ne ..melkeimpä leijuu siinä vieressä? :D Ei näkynyt reffeissä mitään järkevää kiinnitystä, joten kiedoin vain nauhalla huotrat yhteen ja jätin pienen lenksun, jonka metallisella hakasella kiinnitin vyöhön. Toimi oikein mainiosti! En tiedä näkyykö sitä viritelmää itse kuvassa :DD

      Huotrat meinasin itse ensin tehdä sanomalehdestä ja liisteristä, mutta pahvimiekat eivät olisi kestäneet sitä kosteutta.. :D

      Poista
    4. Mulla on käynyt mielessä just jotain samantyyppistä kiinnityssysteemiä, eli naruilla ja sit jättää jotku lenksut just mitkä pujottaa vyöhön jotenki jännästi. Tosiaan se mun vyö ei oo mikään kovin tukeva että en tiedä kestääkö se sitä painoa ilmaan että alkaa valumaan tai näyttämään uunolta. :s Olen myös kuullut että yks ulkomaalainen Masamune cossaaja laittoi miekkoihin magneetit ja sit piilotti toisen magneetin jotenki cossiin sisäpuoleen niin miekat pysyi "maagisesti" paikalla. xD Tosiaan en ole hardcore enough kokeilemaan moista haha.
      Jos sulta löytyy selkeää kuvaa kiinnityssysteemistä niin mua kiinostais nähdä. :)

      Poista