perjantai 13. joulukuuta 2013

Demonijumalakoira ja epämääräisiä pilvenpalasia


Cossi on edistynyt ihan hyvin. Tänä vuonna ei ole enempään harjukertoja, jossa voisin cossia jatkaa, joten loput joudun tekemään kotona. :D Tammikuun kaksi ainokaista kertaa pyhitän sitten hakamien tekoon. Takki on siis joulun aikana saatava valmiiksi! Saa nähdä miten nähdä miten käy haha.. Tulee ikävä isoa pöytää ja ihmisiä, jotka auttaa istuvuuden kanssa = en omista edes isoa peiliä. Joka tapauksessa, mulla on tosiaankin paljon materiaalia, joten koitan esitellä nämä nyt jotenkin järkevästi. Eli paljon kuvia, vähän tekstiä. Enjoy.



Eli aloittakaamme ihan päällystakista. Yllä näette asun kaavat. Käytin niitä tehdessäni apuna aikaisempaa Harada-cossiani, sillä tajusin sitä tutkaillessa että se on peruspohjaltaa aivan samanlainen. Pääsin siinä mielessä helpolla, sillä ei tarvinnut pähkäillä ylimääräistä. Homma hoitui ihan mutkattomasti ja säästyin turhalta säätämiseltä, kun mitat olivat jo hyvät asussa. Toki vähän pääsin kaventamaan ja muokkaamaan, mutta juu, mukavan vaivatonta.


Ja päästäänkin jo leikattuihin paloihin ja hihoihin. Eipä niissä mitään ihmeellistä ole.



Pohdin pitkään miten tekisin cossissa olevat pilvet. Niitähän on yhteensä neljä, kaksi edessä ja kaksi takana. Ne ovat identtiset ja muutenkin kuvioiden maalaaminen olisi ollut yhtä taistelua, niin päätin tehä paperista sabluunat. Piirsin ensin pilvet ja leikkasin kirurgiveitsellä. Tein myös sabluunan hihoille, jonka kuvion näette alempaa.



Pilvet tein paksummasta, valkoisesta kankaasta. Ylempi tulee etumukseen, pelkät pilvet taakse. Tarkoitus on ommella ja liimata ne kiinni. 



Hihojen kuviot onnistuivat todella hyvin, vaikka itse sanonkin. Toki oli pientä säätöä, mutta lopputulos on silti hyvä. Aluksi siis värjäsin vaaleankeltaisen alueen ja sen päälle kohdistin nuo kiekurat, jotka painoin kultamaalilla. Vaalensin kultamaalia aavistuksen ja näin sain paremman sävyn aikaiseksi. 



Sama värjäys operaatio pilville. Mainitkoon että värien sekoittamiseen kului oma aikansa ja en meinannut millään olla tyytyväinen tuohon harmaasiniliilahtavaan sävyyn. :D



Ja ylempänä kuvat valmiiksi painetuista pilvikuvioista. Niistä tuli oikein siistit ja pidän niitä hyvinkin onnistuneina! Suorastaan ylpeä olen heh. Näyttävät ainakin kaukaa hyvinkin siisteiltä.


Tuin pilvet kovike kankaalla, jotteivat ne olisi niin lerput, kuin pyykkinaru kuvassa näkyy. Saman tuen tein etukappaleisiin, mutta en harmaaseen osaan.


Loppuun vielä kevennykseksi ennen ja jälkeen kuva vinokaitalenauhasta :D Eli se on ihan valkoista, jonka maalasin kultaiseksi saadakseni oikeanlaisen materiaalintunnun ja värin. Mulla meni rehellisesti sanoen tunti sen suoraksi silittämiseen. Nyt vain toivon että tuo rulla riittää.. ei huvittaisi kotona ruveta maalailemaan ja silittelemään sitä lisää.

Tässä kenties tarpeeksi tällä erää, enköhän kohta taas jotain kirjoittele teidän iloksenne. Mainitkoon että Yukiconin lipunmyynti draama yllätti minutkin - en olisi päässyt coniin, jos en  olisi päättänyt kisata! Eli onneksi kisaajille varataan liput erikseen..en nimittäin yhtään muistanut lipun myynnin aukeamista ja kaksituntia jäljessä niitä menin ihmettelemään ja.. noh..HEH. Jännää on elämä. Aluksihan ajateltiin että Mouru vain osallistuu.. onneksi päätin itsekin lopulta.. muuten joku pahin painajainen olisi toteutunut :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti