torstai 1. tammikuuta 2015

Yukiconin suunnitelmat~

Yukiconiin menemme jälleen tänä vuonna med Mouru. Lauantai meneekin taidekujalla istuessa. Sinne mulla onkin ihan mukavasti kaikenlaista, olisi kiva heittää tähän joku ''esimerkki'' kuva pöydän sisällöstä, mutta enhän minä nyt sellaista, luojaparatkoon, ole vielä saanut aikaiseksi :D Joten saatte sen myöhemmin, vaikka sitten ihan omana postauksena haha (jos saatte). Paljon on kuitenkin kaikenlaista pöytääni tulossa ja toivon että te mussukat ostatte kaiken ja täten saan ajokortin maksettua, eikäku

Sunnuntaina onki tarkoitus kömpiä taas kisalavalle. Jos hyvin käy vanhukset (aka vanhemmat, äiti ja sen aviomies + mourun äiti) tulevat katsomaan. Aika jännää, jotenkin paineet nousee kun tiedostaa että katsomossa on.. ylimääräisiä?? Eiku. Mutta kun kyyti coni paikelle on mulle sangen pakollinen asia, nimittäin cossissani nyt sattuu olemaan iso hääalushame ja vaatimattomat yhdeksänhäntää. Joko nappaa mistä on kyse?





Hahmo: Ran Yakumo
 Peli: Kaumajou densetsu II - Touhou
Yukiconin kisa cossi, sunnuntai
Siinä se nyt on. Ranin aion siis päälleni sunnuntaina laittaa. Cossihan on ollut jo ..marraskuussa? valmiina. Joulukuussa sitten vielä vähän modailin sitä paremmaksi. Enään pitäisi silittää se ja conipaikalla sitten tehdä pari reikää selkään, että saan hännät päälleni. :D No mutta.. asuna.. se ei ole maailman onnistuinein, olen hyyyvin itsekriittinen kisa-asujen lopputuloksesta. Siinä on potentiaalia, mutta.. rehellisesti sanoen tuo takin tekeminen oli naurettavan vaikeaa. Pitää hankkia mallinukke, for real. En muuten voi tehä oikein mitään istuvaa vaatetta tulevaisuudessa, koska istuvuus on niin hiton vaikea asia ilman nukkea. En voi sovittaessa teleportata pois kehostani ja korjata kohtia?? 

Muistan kun Mouru aikoinaan meinasi tätä cossata ja silloin jo syyhytti, et piruvie, ois mulle täydellinen. Sitten ..noh, Mouru veti perinteiset ja luopui tästä.. sen tajutessani (luvan pyytäessä haha) otin sitten Ranin listoilleni ja noh, ainakin oli heti kättelyssä hyvä inspis tehdä asua. Pidän designistä todella paljon. uwu;

Joka tapauksessa, toivon että jaksan ja löydän tarpeeksi materiaalia, että voin vähän esitellä miten Yakumon tein. Siinä kun on pari ihan mielenkiintoista kohtaa. Mutta.. tosiaan, mitään ideaalia tekopostausta on vaikea tehdä, koska tekovaiheita on jäänyt kuvaamatta.. Noh, katsotaan mitä saan kyhättyä kasaan. 


Hahmo: Ueda Tomoharu
Sarja: Honto yajuu (BL)
lauantain cossi

Naurattaa. En ole koskaan cossannut.. tai edes kuvitellut cossaavani koskaan, siis ikinä.. mitään BL hahmoa. Saati sitten paricossina. Elikkäs juu, Mouru päätti tehdä Akin. Se tuli puoliksi yllätyksenä, vähän harmistuinkin, miksi se piti sitä salassa. Lopulta kun mokoma sen paljasti, niin hell yeah, päätin spontaanisti että joo, mäpäs teen Tomoharun. Joskus se sitä oli aiemmin, kai vitsi mielessä ehdotellutkin.. Tietysti mä nyt salaisen unelmani haluan toteuttaa! Paricossi, pariskuntana, vai miten se menee? En tiedä, mutta odotan tätä cossia suurella mielenkiinnolla, koska voi noita ppööpöjä. Sarjahan on mitä mainioin, olen lukenut sitä vähäsen. Pitäisi lukea loppuun asti. Tomoharu on siis tuo alempi, poliisi. Ja noh.. koko cossi on aika kaapista revitty. Hattu piti ostaa ja suunnittelin että jostain revin Mourulle käsiraudat. Lauantaina kuitenkin, taidekujalla olisi tarkoitus Tomoharuna olla, jos ette minua tunnista, niin viereisessä pöydässä on tuollainen tyylihurmuri. Juurikin noissa vermeissä, aww yiss.

Sellaista, seuraavaksi niitä suunnitelma postauksia. Huomenna olisi tarkoitus pistää kisa asu viimeinkin kuntoon ja ottaa vähän yksityiskohta kuvia, joista vähintään kokoan postauksen jos toisen. :D Ensikertaan~





4 kommenttia:

  1. Wow toi eka hahmo. o_o Onks tulossa mitään WIP-postausta asun teosta?
    Harmi ku en itse pääse Yukiin koska liput meni aaaaaivan liian nopeaa.. *köhkolmeminuuttiajaenedesollutkotonaköh*


    Ja psst, toi toka kuva ei näy. Siin lukee vaan "hosted on *sivu* use the share links provided instead!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Ranista koitan saada aikaiseksi jonkunmoisen postauksen. owo tuleepi ennen yukia~ Ja jepjep, itse kyttäsin yukin lippuja, vaikka kisojen puitteissa sellaisen saankin automaattisesti.. silti piti vanhemmille ostaa liput ja oli se aika kuumottavaa.. :D

      ..ja ny on kuva, laiskana lapsena suoralinkitin haha, mutta nyt näkyypi. uwu;;

      Poista
  2. Kuolin sisäisesti heti kun näin Ran'in kuvan. Olen ihan kljdtwör, että joku niin hyvä cossaaja kuin sinä cossaa Ran'ia ja vielä tuota versiota!. ;; u ;; Tulet varmasti näyttämään upealta!!! En yleensä käy katsomassa cosplay kisoja, mutta nyt on aivan mennä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ää, menen ihan sanattomaksi uguu 'A'.. kiitos kamalasti <3 wää *plushuu* >u<;;

      ..ja joo, tuo on kyllä todella hieno versio Ranista, en voinut vastustaa. ´ A `;;

      Poista